Untako tää vai tottako on?
Kansako vapaa ja kahleheton?
Muuttuiko riemuks, mi murhe ol' ennen,
harteilta vierikö orjuuden taakka,
hengen mi salpasi lapsesta saakka,
viel' oli saattona Manalle mennen?
Tottako on:
Suomi on vapaa ja kahleheton?
Untako tää vai tottako on:
päästy on tyrmästä aurinkohon!
Aavojen tuulet jo purttamme ajaa,
keuhkot paisuu, valtimot tykkää,
sydämet suuresti, laajasti sykkää,
ei ole onnella määrää, rajaa!
Tottako on:
päästy on tyrmästä aurinkohon!
Untako tää vai tottako on:
leppyneet vallat on kohtalon!
Saa taas syttyä nuorten mieli,
laineena laulaa vapauden vaisto;
arvonsa entisen saa elon taisto,
kaikunsa kantelon kaunein kieli.
Tottako on:
leppyneet vallat on kohtalon!
1917.
TÄHTITULET.
Saa talven tähtihuntuun suuret salot. Lumisten töllein akkunoista valot taas kuusten loistaa, mut ei koskaan ennen näin loistaneet ne synkkiin sydämiin. Ja tähtitulet Suomen taivahalla näin tuikkaneet ei vuosiin tuhansiin.
Ne kylvää kohtaloja, tulta, tuhkaa;
ne lupaa autuutta, ne syyttää, uhkaa.
Mik' onkaan osamme? Nuor' vapautemme,
tuo kauan kaivattu, jo valittaa,
sen aateluus kun suotiin alhaisille…
Vuoks sorron oman huokaa vapaa maa!
Hyvyyden juhlaan käymme, vaikka lymyy hyvyyden henget. Huulet kalvaat hymyy, kuin unelmalle, joulu-aatokselle. Lävitse nälän, hurmeen, kyyneleen kaikk' kurkoittavat kansat onneen yhteen: ah, joulurauhaan, rauhaan ikuiseen!