1918.
VARTIOLAULU.
Me linna oomme Suomenmaan, sen vankempaa ei lie. Vain puhki meidän rintamme käy vihollisen tie!
Me lippu oomme Suomenmaan,
käy tiemme valkeuteen.
Jos vaadit, hurmein kastamme
tään kalliin tantereen!
Me sulle valan vannomme, mi kestää haudan taa: me emme väisty, ennenkuin on vapaa Suomenmaa!
1918.
MAAN NOUSU.
Tuhatvuosien tyrmästä, vuorien alta maan sankarit rynnistää: Enää heimoushenkemme maata ei malta! Nyt voita tai hangelle jää! Maa, orjuuden käynyt mi on joka asteen, elon hinnaksi vaativi hurmeisen kasteen!
Puna-aurinko nous, loi luontomme tenhoon,
yön päiväksi vaihettaen.
Kuin saapuvan Väinämön vaskiseen venhoon
me katsomme kaarehen sen.
Uus Sampo jo soutavi kannella taivaan;
ijäks vallattu on se nyt tietäjän laivaan.
Taas Kaleva kasvaa ja Karjala suurtuu, elon kauneus karkeloi; nimi Suomen uutena lauleloon uurtuu, maanpiiri sen virsiä soi. Sen kannel ja kalpa nyt kilvan kaikaa tätä kansamme kohtalon korkeinta aikaa!