Tunnetko, tunnetko, kulkija-parka:
jouduit jo valkeain valtojen alle;
paistaa sun täytyvi auringon lailla
pahimmalle ja parhaimmalle!
Valkeita silkkiäispulmuja säähän
leutoon puhkovat rimpien raidat.
Havahtaa tuuli, lehahtaa tuoksu,
punertaa vienojen viitojen laidat.
Tunnetko, tunnetko kulkija-parka,
että sa syvinnä kaipaat jotain:
aikojen autuahampien rauhaan
tuskista elämän turhain sotain.
Painuvi päivä, helisee routa, taivaasta maahan käy sinisiltä. Hopeakyyneltä, helmeä täynnä välkkyvi kuulas, kalpea ilta.
LUONNON IKÄVÄ.
Oi, maa-emon helmaan mun sieluni halaa, pois rinnoilta riehun ja riidan, pois korpeen, miss' elo ehjänä säilyy, salolammelle, miss' yön ulpukat päilyy, unilinnojen kuvitelmaan! Sinne sieluni palaa luo rakkahan virran ja viidan.
Oi, tuokion verran ma uinua soisin mesimättäällä muistojen lehdon, miss' haltiat haastoi ja kuusikot kuiski, suviöiden haavetta keijuset huiski mun lapsensilmääni kerran! Kuin autuas oisin ma keinussa luonnon kehdon!
LUX.
(Victor Hugo).