ja hyvyyden hiljaisen pilkattu voima, nyt piillen mi sytee, vain kaihona kytee, ois tekojen suurien aateloima?
Sen hetken jos näen, niin ilmoille roihua vaikk' alta vuoren, syki keralla maailman sydämen nuoren pyhä, hehkuva säen!
FAUSTIN LOPPUSANAT.
(Goethe)
Näin sijaa valmistan mä miljoonille, mut unteloille ei, vaan uurtajille. Vihertyy niitut, pellot kellertäy, inehmo, karja kunnahalla käy rotunsa rohkeen luottain voimaan, valtaan, suojansa saaden maalta raivaamaltaan. Kuin Eedenissä täällä kukkii työ, tuoll' ympärillä aalto ahnas lyö, mut uhkaavaks jos käy sen hurja kulku, niin yhteisvoimin nostetahan sulku. Mun puolestani kaikkein kuuluville viisauden viime sana olla saa: Elämä, vapaus vain kuuluu sille, ken hetki hetkeltä sen valloittaa. Partaalla vaaran, sentään pystypäin kehdosta hautaan kamppaellaan näin. Ma taiston nähdä soisin moiseen tapaan vapaassa maassa, kera kansan vapaan. Hetkelle silloin huutaa haihtuvalle ma mielin: viivy, ihanin! Ei vaipua voi aioonien alle eloni päivät jäljettömihin. Tään nyt jo tunnen onnen hurmion, tää korkein hetki elämässäin on!
KAJASTUS.
Korkean rauhan maan valkeat tornit katsovat kaukaa kuiluun kuohuavaan.
Siintävät silmään sen,
jolla on rinnassa hiipuvin kaipuu
ylitse syövärien.
Erheiden eksyttäväin
alhosta nousevi ihmisen henki
kunnaalle seppelepäin.
Voittaja taistelon
ei ole murhamies; tuomittu, syösty
hurmeinen sankari on.