KATI
Suuri kartano nukkuu.
Maaliskuisessa yön-jäätämässä maapinnassa rapisee keveinkin askel. Kaikkien muiden askel paitsi Katin. Mutta hänellä onkin pantterin käynti, niin kuulumaton ja pehmeä, ettei ainoakaan tyttö koko maailmassa kykenisi hänelle siinä vertoja vetämään. Hän on kuin luotu yössä-hiipijäksi.
Mutta nyt on hän ulkona ainoastaan sentähden, että hänellä on sulhanen.
— Kati, miksi olet niin levoton tänä iltana? Onko sinulla vielä kiire jonnekin? kysyy sulhanen, terävä ja maailmaa kulkenut Karri.
— Minäkö! helähtää Kati keveästi säpsähtäen. Enhän minä muuten… mutta jos joku sattuisi pitämään silmällä kartanon akkunoista…
— Jos pitäisikin! Mitä me heistä, sinä hupakko!
— Saattaisi näyttää pahalle…
— Entä sitten. Näytti mille näytti! Minähän olen luvannut naida sinut.
— Pistosanoja saan joka tapauksessa huomenna taas…