— Sen minä kyllä uskon, koska heitä on kokonaista kolme…
Kati häviää kiukkuisena kuin ilveskissa.
Karri tuijottaa tiukasti häneen jälkeensä.
— Kaunis tyttö…
* * * * *
Taas toinen yö, yhtä kirsinen ja kevättä kimaltava.
— Sinä olet tavallista kauniimpi tänä yönä, Kati, sanoo Karri harvakseen. Ja luulenpa, että olet oikein uusissa juhlatamineissakin…
— Niin, näyttääkseni sinulle… Minä en ole niin köyhä kuin luulet. Olen lapsesta saakka tehnyt työtä ja koonnut… Ollut melkein kuin ottotytär… Eihän se ole ihmettä… puhuu Kati nopeasti ja nauraen.
— Soo-o. Sinä oikein yllätät minut. Mutta luulen, että pidin sinusta enemmän silloin, kun olit köyhä, ja — sinäkin minusta… Vai mitä? Kuule, Kati, minä olen vain yksinkertainen mies, mutta karski. Pelataan selvää peliä. Sano suoraan, rakastatko sinä minua?
— Aina sinä sitä samaa… Siitähän on niin monesti puhuttu…