Se ei ollut enää sama rauhan ja siunauksen tyyssija kuin ennen. Kun veljet olivat tulleet tietämään, että Siniyö oli luopunut heistä maailman vuoksi, olivat he pahentuneet hänestä, ja heidän keskuudessaan vallitsi nyt ainainen riita, kateus, katkeruus ja kaikenkaltainen levottomuus ja tyytymättömyys.
"Siniyö istuu kuninkaantyttären portilla ja laulaa kaikelle kansalle kooten mainetta ja kunniaa, joka oikeastaan kuuluisi minulle", ajatteli Helisevä Puu.
"Siniyöllä on yhtä paljon kultaa ja koristuksia kuin minulla on puissani pomeransseja ja yrttitarhassani kukkasia, eikä hän ole tehnyt mitään niitä ansaitakseen", ajatteli Kultasäde.
"Siniyö on tehnyt hyvyydestään oman ylpeytensä keppihevosen, vienyt sen kaduille ja turuille kaikkien nähtäväksi, pahojen ja pakanoiden pilkattavaksi, ja riistänyt täten harmaalta hiljaisuudeltani pyhyyden sädekehän", ajatteli Vedenkaari.
Ja he unohtivat työnsä ja kinastelivat keskenään niin, että heidän melskeensä tyrehdytti lintujen laulun ja purojen solinan.
Ainoastaan vanha Syvärauha pysyi niinkuin ennenkin vaikenevassa yksinäisyydessään.
Kun Siniyö saapui luostariin, ottivat veljet hänet vastaan iskuilla ja ivasanoilla.
"Me uskoimme, että sinä yksinäisillä vaelluksillasi etsit Suurta Henkeä, mutta sinä etsitkin pahaa maailmaa ja sen viettelyksiä ja pidit meitä kaikkia pilkkanasi. Niin, sinä kavalsit meidät ja samalla kaiken, mitä meissä oli parasta, ja näin pahoiksi olet sinä meidät nyt tehnyt!" huusivat he.
"Rakkaat veljet", vastasi Siniyö hiljaisesti, "olette oikeassa: minä olen ollut paha ja minä yksin, ette te, ei maailmakaan, vaikka sitä kerran luulin siksi. Mutta se johtui vain siitä, että näin silloin maailman itseni kaltaisena. Olen paljon vaeltanut ja tullut lopulta siihen uskoon, että nousimme me vuorille tai laskeuduimme me laaksoon, menimmepä vaikka maailman ääriin asti, emme koskaan kohtaa muuta kuin oman itsemme elämän tiellä. Olen tullut huomaamaan, että meille ei tapahdu muuta kuin mitä me tahdomme itsellemme tapahtuvan, sillä sisäinen tapaus on ainoa todellinen. Jos rakastatte, eivät rakkautenne ulkonaiset vaiheet merkitse mitään, ainoastaan ne itsetuntemuksen vaot, jotka se viljelee sielunne syvyyksiin. Jos teidät kavalletaan, ei itse kavallus ole mitään, ainoastaan se anteeksiantamus ja tietoisuuden valo, jotka se teissä synnyttää. Jos ei tuo kavallus ole vahvistanut teidän uskoanne, avartanut teidän näköpiiriänne, syventänyt teidän rakkautenne alaa, on teidät turhaan petetty, eikä teille silloin ole tapahtunut yhtään mitään."
Syvä ihmettely ja itsetutkisteleva hiljaisuus lankesi veljien yli.