Vaakamies pudisti surullisena päätään. Ei yhtään pahaa työtä. Ei hyvääkään. Sielu parka!
— Palaathan takaisin elämästä samanlaisena kuin sinut sinne lähetettiin. Lapsisieluna! Hedelmättömänä umpikotelona! Se ei kelpaa täällä. Suuri työmies, suuret työsi eivät täällä merkitse mitään, kun et ole yhtään niistä päästänyt sydämeesi ja tuonut mukaasi. Sielusi on jäänyt tyhjäksi. Et ole muistanut avautua elämälle; siksi vaatii nyt raskas velvollisuuteni minua lähettämään sinut takaisin elämään, lapsen ruumiiseen, johon kuulut. Tunne itsesi ja palaa sitten takaisin!
Samana hetkenä syttyi maan päällä ensi-iltatähtien kera uusi elämä.
"Miten hän on surullisen ja syvämietteisen näköinen", kuiskasi nuori isä kumartuen vastasyntyneen yli. "Aivan kuin hän nyt jo tutkisi elämän tarkoitusta ja kysyisi: mistä ja mihin?"
"Hän on Suuren Tähden lahja meille, varmasti antaa tähti hänelle myös oikean vastauksen", virkahti raukea äiti onnellisena hymyillen.
Mutta Manalan mailla kääntyi Vaakamies tyytymättömänä Viikatemiehen puoleen:
"Hänen rikkautensa oli koneellista, ulkonaista, hänen puhtautensa pelkkää tyhjyyttä. Ja häntä sinä tolvana luulit ihmisyyden täyteläisimmäksi tähkäksi!"
"Ei ole hyvä mennä luulemaan ihmisistä mitään. Se ei kuulu minun virkaani, johan sen sanoin", vastasi Viikatemies happamasti. "Mutta sen ainakin takaan, että pahan painoa saat minulta ihan tarpeeksi asti. Siitä oli maailmassa oikein runsauden pula. Kahlasin loassa ja liassa kainaloitani myöten. Epäsiistiä hommaa! Ja millaista seuraa sitten! Sain juoda veljenmaljoja kaikenlaisten ylönjuomarien ja -syömärien, irstailijoiden ja mässääjien, varkaiden ja murhamiesten, kiristäjien ja koronkiskurien kanssa päästäkseni heidän lähettyvilleen. Ovelia veijareita nuo pahantekijät! Mutta ihminen on puutteellinen pahassakin, sen sain aivan raivostumiseen asti kokea. Ei kellään ollut aivan kaikkia paheita. Kuvastimesi vetäytyi kylläkin sangen synkkään pilveen heidän edessään, mutta ei koskaan aivan nokimustaksi. Aina jäi kuitenkin johonkin kulmaan joku valonheijastus, Joku satunnainen hyvä ajatus tai katumuksen oire heidän sielussaan nähtävästi pilasi minulta pelin.
"Aioin jo palata tyhjin toimin. Silloin juolahti mieleeni nerokas ajatus. Sillä ei tolvanakaan sentään ole enää aivan sama tolvana käytyään läpi koko inhimillisen nerouden rikosluettelon, oi Kaikkitietävä. Päätin kääntyä avunpyynnöllä erään vanhan jesuiittarippi-isän puoleen, johon jo muutenkin olin silmäni iskenyt ja jota vahvasti epäilin oikeaksi uhrikseni. Jos ei maailman mustinta sielua ollut mahdollisesti hänellä itsellään, oli se varmaan jollakin hänen ripitettävistään. Ja eikös osannutkin tuo vanha kettu livistää pois sormistani, mutta neuvon hän antoi, joka tepsi.
"'Hae käsiisi joku runoilija', sanoi hän viekkaasti. 'Minäpä tiedän, mistä he tekevät runoja. Kaikista seitsemästä kuolemansynnistä he niitä tekevät, niin juuri! Siinä on taiteen salaisuus. Se on suorastaan isästä perkeleestä. Sieltäpäin löydät miehesi!'