— Parempi, jos rakastatte taiteilijaa, hän pysyy niin kauan kuin hänen taiteensa pysyy, ihminen sitävastoin voi mennä teiltä pois…
Eila kamppaili ääneti kyyneleitään vastaan.
— Älkää itkekö, jatkoi Hilkka. En tarkoita mitään pahaa. Tarkoitan vain sitä, että mies yleensä ei koskaan voi oikein ymmärtää naista, tai ainoastaan lyhyen silmänräpäyksen, niinkauan kuin lumous kestää. Jotkut ani harvat ehkä, kuten Tauno. Hän rakastaa sydämellään kuten naiset…
— Niin, minäkin uskon, että hän voisi ymmärtää, myönsi Eila luottavaisesti.
— Olette oikeassa. En ole koskaan vielä tavannut miestä, joka niin hyvästi ymmärtää naista kuin hän, vahvisti Hilkka.
He olivat joutuneet liian etäälle saattajistaan ja he pysähtyivät odottamaan.
Oli kirkas tähti-yö ja kaikki neljä seisahtuivat hetkeksi taivasta katsomaan.
Sitten he puhuivat luonnon salatuista laeista.
— Minä osaan ennustaa tähdistä, sanoi Hilkka. Minun isoäitini äiti oli noita. Näen ihmeellisiä asioita nytkin…
— Mitä? kysyivät yht'aikaa Eila ja Tauno.