Hän oli nähnyt jo useita tovereistaan painuvan sinne. Eihän hän ollut mikään poikkeus. Joka vuosi syöksi tämä valoisa, helisevä pääkaupunki pimentoihin satoja nuoria ihmisiä, jotka se oli käyttänyt loppuun, joilla se ei tehnyt enää mitään, joka vuosi sai se uutta turmeltumatonta verta maaseudulta, uusia herkkiä lapsensieluja syödäkseen. Nousukaskultuuri ei tiedä mitään säälistä eikä armahduksesta. Ja kuitenkin miten säälittävä oli heidän kohtalonsa! Ensin ylivoimainen taistelu alhaalta ylös ilman nimeä, ilman rahaa, ilman tukea minkäänlaista. Sitten pari vuotta pinnalla. Hurja ajojahti kaikkea sitä pintapuolisuutta kohti, mitä pinnalla vaaditaan. Ja ensimäisen uupumuksen merkin näytettyään armotta alas takaisin! Kenties he eivät tehneet erehdyksiä enemmän kuin hienotkaan ihmiset, mutta heillä ei ollut ainoaankaan lupaa, he olivat toisin rakennetut. Heidän ruumiinsa, joka olisi kestänyt kovinta päivätyötä, ei kestänyt kapakkaa, heidän henkensä, joka olisi ollut luja kieltäymyksen taakan alla, ei kestänyt nautinnon, epäuskon ja kyynillisyyden ammottavaa tyhjyyttä. Mikä siis oli heidän paikkansa Suomen nousevassa päivässä? Hukkua hämärän lintuina, tulla niitetyiksi kuin nimetön heinä miljoonain muiden kanssa, painua jykeväin hirsien lailla täytteeksi hyllyvään maaperään, jonka kerran tuli kannattaa korkeita palatseja ja onnellisempia ihmisiä. Mutta heistä ei arvatenkaan säilyisi muuta muistoa kuin korkeintaan maine heidän rikoksistaan ja raakuuksistaan. He, muodottomat, tulevat mitatuiksi muotojen mukaan, he, joilla vielä oli renessansin rajattomuus veressään, tulevat tuomituiksi rajallisten lakien mukaan.
Pentin mieli heltyi niin kumman kaihoisaksi ja herkäksi tätä kaikkea ajatellessaan kirkkaan-hämäreisessä kevät-illassa. Ah, hyvästi siis, ihanan maailman ihana ilo, ihmisviisauden sinertävä sähkö, joka vain sen verran oli hänen silmiään häikäissyt, että se oli häneltä järjen vienyt!
Huomaamattaan oli Pentti tullut keskikaupungille. Hänen korviinsa kuului kaukainen soitto. Hän alkoi vaistomaisesti kävellä ääntä kohden ja hänen askeleensa johtivat hänet Kappelin edustalle.
Varhaisen kevään vuoksi se oli avattu jo näin aikaiseen. Se tulvehti valoa ja ihmisten sorinaa ja torvet puhalsivat surullista, kiihkeää valssin säveltä, joka ei koskaan ollut tekemättä vaikutustaan Penttiin. Se kävi aina läpi hänen jäseniensä, se sytytti hänen verensä ja aistimensa, se pakotti hänet sokeasti ryntäämään eteenpäin, se herätti hänen rajattomimmat nautinnonhimonsa.
Hurja, epätoivon sekainen riemu valtasi hänet. Tämä oli hänen hautajaismusiikkiaan! Omat peijaisensa hän vielä viettäisi. Tänään vielä hän, katuojaan kaatunut, saattoi komeasti, rehellisen miehen tavoin astua valaistuun juhlasaliin, kultuurin kukkuloille. Tänään vielä hän saattoi yhteiskunnallisen kunniansa viimeisellä tähteellä keinotella itselleen hyvän seuran ja iloisen illan. Tämä oli hänen päästötutkintonsa. Nyt tuli hänen näyttää, oliko hän oppinut roolinsa, omasiko hän ne muodot, joista hän oli maksanut niin kalliin hinnan. Vielä viimeisen kerran! Huomenna hän oli häväisty, kuollut mies.
Pentti kokosi ryhtinsä, ja varmoin askelin, huulet iloisessa hymyssä, pystypäisenä kuin nuori kuningas hän astui Kappelin valoa säteilevälle korokkeelle yhtyen sen ensimäisten kesävieraiden ilakoivaan parveen.
RAINA
Pitkään aikaan ei Helsingissä puhuttu mistään muusta kuin Raina
Valmarin kuolemasta.
Mikä oli saattanut hänet ampumaan revolverin kuulan otsaansa? Toiset arvelivat jotakin sydämen surua, toiset tiesivät, että hänen äänijänteensä olivat vioittuneet, hänen laulajatar-uransa ainiaaksi mennyttä ja että tämä oli aiheuttanut tuon epätoivoisen teon, toiset johtivat koko jutun äkillisestä mielenhäiriöstä. Kaikki ne kaavakkeet, jotka tällaisessa tapauksessa tavallisesti tulevat kysymykseen, sovellutettiin eri äänilajeissa poloiseen vainajaan. Ihmisten ärsytetty hermosto vaati jonkinlaista selitystä, oli se sitten uskottava tahi ei.
Eräässä seurassa, jossa minäkin satuin olemaan mukana, ahdistettiin etenkin erästä neitiä, jonka tiedettiin joitakin vuosia sitten asuneen Parisissa samassa paikassa kuin Rainakin.