Keltainen lehti ja punainen lehti makaa maassa rinnan. Syksyn kylmä käärme kiipii yli jäisen pinnan.
Kuiskasi kalpea: siunattu rauha,
kestinkin loppuun asti!
Virkahti verinen: katkesin kesken,
katkesin kauniimmasti!
Vaiti vainaat, haudat hiljaa!
Madot maita mataa.
Lentää, lentää uudet lehdet,
syksyn sadut sataa…
KUOLON KUKKA.
Orvon otsasi ma keksin kerta tomun halki, alta askelten; terästäsi tihkui vaivan verta, kuvat kuulsi illan varjojen.
Tahdoin kyynelillä kylmän pestä,
auttaa alta taakan tomuisen,
silloin synkeästä sydämestä
puhkes helavalkee heteiden.
Vaan ma lähdin niinkuin orja, loinen, huulin kelmein, polvin hoippuvin; maailma sama, minä outo, toinen: kuolon kukkaa, hullu, suutelin!
MERITUULI.
Ah, merituuli, haltia lakkapään laineen, aavojen lintu, vapaa vallasta aineen, milloin tulet ja päästät mun rintani paineen
Ah, merituuli, milloin särjet sa jäät, vapautat valkeat unteni uhmapäät? Ah, merituuli, silloin on sieluni häät!