Meren aallot ajelevat murhettani mykkää; syksyn merta kolkommasti sydämeni sykkää.
* * *
En ma varro jumalilta vapahdusta vaivaan: ammoin multa sulkeuivat tähtitalot taivaan.
En ma etsi kotilieden leppoisata tulta: ammoin mulle paljastui sen väärä kissankulta.
Turhaan silloin silmistäni vesivirrat juoksi: syösty olen sydämeni rikkauden vuoksi.
Turhaan paloi unelmista paisuvainen parmas: virvatulta jokainen sen mieliala armas.
* * *
Milloinkaan ei vaeltajalle rauhan aamu valkee; käydä tahdon siksi kunnes sydämeni halkee.
Vaiti tahdon rakkauden rinnassani kestää; armas menee toista tietä, enkä pyydä estää.
Kuolla tahdon erakkona suruhuni suureen, uskomani unikuvan jalkojen juureen.