»Meidän hulluntöistämme tehty on viileä viisautes, meidän alennuksemme hinnalla ostettu korkea koskemattomuutes, meidän rikoksillamme koottu koko rikkautesi korska! Veistelty varkain jumalankuva villiviinilehvistä tuhlaajapoikain!
»Hyvyytes on hyllyvä pohja: meidän loppuunkulutetun vihamme kuonaa, meidän murheemme muraa, katkeruutemme karstaa! Ja pyhyytes pilarit, nuo yksinäisyytesi pilvenpiirtäjä-pylväät pelkosi pönkittämät vain meidän himomme hiiltä, meidän syntisten käsivarsiemme voimaa hengenvaarallista!
»Tyhjyytemme tytär sa olet, kirouksemme kovan ylpeä kimmelkukka, häpeämme hedelmä!
»Siks täytämme sydämesi tyhjän,
siks syömme tähkäsi täydet
vieraille varisemasta.
Me piilemme pyhättös suojaan,
me asutamme aution yösi
ja teemme temppelistäsi turhasta kaupungin
tuhat-äänillä soittelevan kuin merten pauhu,
sinikirkostas
värivälkkävän pagoodin,
ja itsestäs
taas valtakuntien kuumain hallitsijan,
kadotettujen sielujen kauneen
ja heimosi helmen,
oman luontosi orjan ain' ikionnellisen!
Saat tulihohtavat helmet,
saat karavaaneja kultaa,
ja kumarrusta ja keimaa kuin meren hiekkaa.
Mut temppelis harja on meidän,
ijäti meidän!»
Ne sihisevät, suihkavat korvaan
yötä ja päivää…
Kadotuksen kuilusta, kautta katumuksen kaupungin, armon laakson, pitkin mittaamattoman kivun jyrkänteitä raskaan taakan alla kirvelevin jaloin ma kipusin ylhäiselle kukkulalle ja rakensin sinne pahojen henkien temppelin!
TIEDONPUU.
Ma pahemp' oonko kuin on kaikki muut, siks että tiedän ma, ett' olen paha, siks että tunnen pedot sielujen erämailla eläväiset alppikondoorista ilveskissaan, paksunahkaisesta nakertajaan, siks että kamppailen ma niiden kanssa ja raivaan korpea, virtojen vilpillisten delttamaata ja pampasta ja villiviidakkoa ihmisen asunnoks! Siks että laskenut oon painoluodin vaistojen vaarallisten valtamereen ja sukeltanut pohjaan ja nähnyt kaikki kuolon kummitukset, syvyyteen vetäväisen mustekalan limaiset lonkerot, haaksihylyt, haamut hukkuneiden: kätensä muinen aartehille ahnaat kuin vesikyyt keskellä helmien ja kullan riistaa…
Ma pahemp' oonko kuin on kaikki muut?
Ei vastausta, katseet kaihtavat tai syttyy silmiin pakoileva kiire, kuin öisin itse joku hirviöistä, joit' olen nähnyt, kuin yhä kantaisin ma kuvan kaameen infernokajastusta kasvoillani, kuin kertois ne yön salaisuuksista, joist' ihmiset ei tietää halaja, se ennenkuin on liian myöhäistä…