YÖMIETTEITÄ.
Jos oisin pilvi, elon murhetta ma vuodet moniaat viel' itkisin… Mut silmä, jok' on kuiviin virrannut, ei kasta maata enää kyynelin.
Jos oisin tuuli, halki maailman
ma soisin sydämestä sydämeen…
Mut ihmisrinnan kieli katkennut
kuin kivi tuomittu on mykkyyteen.
Jos oisin tähti, kautta aikojen ma voisin tulta pientä välkyttää… Mut sydänliekki loppuun leimunnut on ikiyötä, pilkkopimeää…
AAVISTUS.
Ah, aavistan, ett' aika katoaa mun käsistäni helmaan tyhjyyden ja että työni mullaks raukeaa, se ennenkuin luo sillan tähtehen,
ett' unelmat, nuo kukat sydämen, ei koskaan, koskaan ehdi hedelmään, ett' ijäisyydest' ijäisyytehen ma raakaleeksi elon puuhun jään
ja että hengen virvat, taivahan joit' tuleks luulin, Hornan lieskaa on, ja soinnut, joita hellin rinnassain, vain pasuunoita Viime Tuomion…
Se lähenee… jo huutaa tulis mun: langetkaa, vuoret, päälle tuomitun!