KILPARATSASTUS.
Mammonan saalas
on irti, mastodonttien kaviot rouskaa.
Nyt tuho on yllä!
Nyt levottoman henkeni liekkiset ratsut nouskaa!
Myrsky on irti,
luutanoidat, loihdut tundrojen seitain.
Ylös lentohon nyt
kera aartehien, kevätpäivin ja kukkivin keitain!
Kuoleman kaarti,
elämän samum-tuuli, hei, antakaa tuhonne tulla!
Joka kirouksen kiveen
tuhat aurinkoruusua vastahan heittää on mulla!
Pimeyden pilvet,
satakaa ylleni unhon hiekkaa ja ruhkaa!
Ma voitan teidät:
mulla tulta enemmän on kuin teillä on tuhkaa!
Ulvovat peikot,
riipokaa sielua, raastakaa raukkaa lihaa!
Ma voitan teidät:
mulla rakkautta enemmän on kuin teillä on vihaa!
Siipinen orhi,
päin aurinkoon! Et ole sa matojen riistaa.
Yhä vinhempään!
Elon rumuus ja pahuus nyt kanssasi vallasta kiistaa!
Maan perus järkkyy.
On ratsuni myrskyisempi kuin myrsky on mikään!
Hioo, hioo!
Me kilpaamme näin kautt' aikojen, ijästä ikään!
ÄÄNI SYVYYDESTÄ.
Mun käsket lentää! — Ja näät, mikä oon: syntynyt onkaloon, ja rintani päällä istuu Kerberos-peto. Orjuutta, kurjuutta on joka henkeni veto, tummuutta, tuskaa on joka kasvoni juonne. Alas, alas käy minun eloni retki, käy joka ainoa hetki vain yhä varjoisammaks. Rujoks ja rammaks mun Helvetin koirat on purreet. Ja mun tulis lentää!