KONTIALA. Hän ilmoitti minulle olevansa näihin aikoihin kotosalla.
VIRVA. Voittehan odottaa siis ja odotellessanne harjoitella vaikka vähän — galanteriaa! (Pyörähtää ympäri kantapäillään, lähtee, Akselin seuratessa häntä.)
IV kohtaus.
JUUDIT. (On viimeisten repliikkien aikana tullut parvekkeelle, kuuntelee kohtausta, hymyilee, laskeutuu alas.) Hirveän huonosti kasvatettu lapsi, tämä talon ainukainen. Hyvää päivää, herra Kontiala. (Kättelevät.)
KONTIALA. (Hymyillen.) Kerrassaan »l'enfant terrible», jota minun ainakaan ei ole onnistunut kesyttää. Erittäin hauska tavata teitä, neiti Marttinen. Minulla olisi ollut vähän asiaa Petralle, mutta hän ei kuulu olevan kotona.
JUUDIT. Lienee mennyt vähän kävelemään. Kenties teillä on aikaa odottaa. Istukaa, olkaa hyvä!
KONTIALA. (Istuutuen.) Mielihyvällä, etenkin jos minulla on kunnia istahtaa hetkinen teidän seurassanne. Tässä pari päivää sitten, kun vilahdukselta näin teidät, en ollut enää tunteakaan. Te olette niin kaunistunut, etten sanoisi nuorentunut, vaikka siitä lienee jo yli kymmenen vuotta, kun olette ollut viimeksi Suomessa. Jaa jaa, siellä on hyvät viinit ja hedelmät ja sen semmoiset, miks'ei ne pitäisi ihmistä nuorena. Täällä meillä, tässä suuressa edistysmaassa, ei muuta kuin työtä ja työtä tai porsastelua… Sallittako? (Ottaa sikarin.)
JUUDIT. Olkaa hyvä!
KONTIALA. Tai ehkä tekin? (Tarjoaa.)
JUUDIT. (Naurahtaen.) En minä sentään niin miehekkääksi ole muuttunut.