KONTIALA. Mutta kyllä te olette harvinainen naiseksi, se täytyy minun sanoa. Luoda itselleen ulkomaisella pohjalla itsenäinen asema, se ei ole vähän se. Olen kyllä lukenut, mitä lehdissä teistä on kerrottu. Toimitatte siellä Sveitsissä jotakin lehteä ja kuulutte jos minkälaisiin liittoihin (Leikillisesti.) Ai ai se Sveitsi on muuten vaarallinen maa. Kaikenlaiset ryövärit ja maankavaltajat, vallankumoojat ja hullut pitävät sitä pesäpaikkanaan. Ettei teistä vain ole tullut bolshevikki! Me täällä Suomessa pelkäämme bolshevikkeja hirveästi.
JUUDIT. Minähän olen pasifisti, ajan vain maailmanrauhan asiaa…
Siitähän minä olen täällä jo esitelmöinytkin.
KONTIALA. Tosiaan, tosiaan. Mutta sehän vasta onkin vallankumouksellista. Onneksi siitä ei koskaan tule mitään. Se on haavetta, naisten ajanvietettä koko aate, samanlainen kuin kaikki nuo teosofiat, esperantot, vapaamuurariudet ja mitä ne kaikki lienevätkään nimeltään nuo nykyajan taikauskoiset uudestisyntymisliikkeet.
JUUDIT. (Hymyillen.) Te olette yhtä vanhoillinen kuin ennenkin! Ja toimitatte tietysti myös yhä vielä uskollisesti »Yhteiskunta»-lehteänne? Ja olette tietysti myös vanhapoika edelleen?
KONTIALA. (Kumartaa.) Luvallanne kaikkea.
JUUDIT. Ja minun lehteni »Tulevaisuus» edustaa riippumattomien vasemmistolaisten ryhmää.
KONTIALA. Siellä ulkomailla tietysti voi herkutella sellaisellakin. Siellä on tietysti sosialistejakin niin monta lajia kuin viinejä viinilistassa. Mutta meillä ne ovat kaikki yhtä maata, riippuvat kaikki yhdessä nuotassa, roskaväkeä alusta loppuun!
JUUDIT. Me olemme siis oikeastaan antagonisteja.
KONTIALA. Ei ainakaan näin harvan kerran tavatessa, neiti Juudit. Saanhan sanoa teitä siksi, vai mitä? Olemmehan me oikeastaan lapsuuden leikkitovereita. Ja toivottavasti on meillä myös vielä hyvä yhteisymmärryksemme jäljellä?
JUUDIT. (Kuivasti.) Toivottavasti.