KONTIALA. Ja sentään te olette nyt kuin toinen ihminen, sellainen maailmannainen, ja teidän mukananne tulee tuulahdus suuresta maailmasta. Miten kummallista! Muistatteko, kuinka me lapsina leikimme siellä Kontialan talon haassa? Te ja sisarenne olitte hevosia ja minä renki. Te ryömitte nelinkontin ruohikossa, ja minä syötin teitä suolaheinillä ja ketunleivillä. Oli nekin aikoja ne. Olemmeko me tosiaan samoja ihmisiä?
JUUDIT. (Mietteissään.) Tuskin.
KONTIALA. Siitä on vuosia vierinyt ja paljon on muuttunut senjälkeen. Kaikki muu paitsi minä. Minä olin silloin rakastunut sisareenne ja olen yhä vielä. Eikö se ole hullunkurista? Silloin olin niin ujo, etten uskaltanut sanoa sitä asianomaiselle itselleen, en kenellekään muulle paitsi teille. Ja nyt on vielä asia ennallaan. Vielä sama suuri salaisuus!
JUUDIT. (Naurahtaen.) Ja parasta on, että menette tuon »suuren» salaisuutenne kanssa hautaan. Vanhoillapojilla täytyy aina olla varastossa tuollaisia romanttisia koulupoikahaaveita, jotka eivät merkitse sen enempää.
KONTIALA. (Omituisesti painostaen.) Vai eivät merkitse, vai eivät…
JUUDIT. Jos ne merkitsisivät, ette noin vain puhuisi niistä kelle hyvänsä, ensimmäiselle vastaantulijalle.
KONTIALA. Pyydän. Te ette ole ensimmäinen kuka hyvänsä. Tehän olette ainoa uskottuni tässä asiassa. Muistatteko, kun Niinalla oli keuhkokuume, kuinka minä iso koulupoika itkin teidän helmassanne? Te olette ainoa, joka olette nähnyt minun itkevän ja joka tiedätte, miten pehmeä minä pohjaltani olen. Muut luulevat että olen kylmä ja kova luonne. Ujous, nähkääs, se tekee tylyksi, se tekee röyhkeäksi, se tekee raa'aksi. On tarve peittää arintaan. Muistatteko vielä, mitä silloin sanoitte, kun paljastin sydämeni heikkouden? Ette kai, mutta minä muistan. Te sanoitte: »Hyi, iso mies, joka itkee!» Te olette aina ollut kova, neiti Juudit, yhtä kova kuin minä olen pehmeä (Sisäänpäin kääntyneesti.) Minä, minä itken vieläkin sitä, että Niina tekee kuolemaa…
Juudit. Tekee kuolemaa. Mitä tarkoitatte, herra Kontiala.
KONTIALA. Jos olisitte ollut hänen lähellään niin kauan kuin minä, tietäisitte kyllä mitä tarkoitan, mutta mistä te olisitte vielä huomannut! Teitä kohtaan harjoitetaan vieraskoreutta. Niin kai. Ja kaikki näyttää harmoniselta. Mutta niin ei ole asian laita. Niina kärsii. Hänet kulutetaan loppuun. Häntä kärvennetään hiljaisella tulella yötä päivää…
JUUDIT. (Teennäisellä kummastuksella.) Kuka sen tekisi?