KONTIALA. Sepä se pahin onkin. Hän ei edes valita. Hän on jo kohtalonsa turruttama. Hän on onneton eikä edes tiedä sitä. Hän alistuu miehelleen kuin orja, taipuu kuin vitsan varpa hänen käsissään…
JUUDIT. Toisen silmillä ei voida arvioida toisen kohtaloa. Onnettomuus, jota ei tunne, ei ole mikään onnettomuus. Monelle naiselle on alistuminen elämänehto, rakkauden mittapuu…
KONTIALA. (Pehmeästi.) Hän hukkaa oman persoonallisuutensa tai on jo hukannut…
JUUDIT. (Ajatuksissaan.) Moni löytää itsensä hukatessaan minuutensa.
KONTIALA. (Vilkastuen.) Äh! Paradokseja! Kirjallisia mielikuvia! Hui hai! Minäpä esitän teille muutamia kuivia tosiasioita. Muistattehan millainen Niina oli nuorena tyttönä! Kuin luotu kasvamaan auringossa ja levittämään aurinkoa ympärilleen. Ja millainen lauluääni hänellä oli! Mutta hän ei laula enää milloinkaan! Ja miten hurmaavasti hän tanssi! Ja nyt! Niin hiljainen, taltutettu. Tuskin hän enää hymyää, ei milloinkaan naura, ainoastaan palvelee ja jumaloi suurta miestään, joka tuskin huomaa häntä. Hän ei tohdi puhua ainoankaan miehen kanssa, jotta ei kadottaisi miehensä luottamusta. Mutta Petra itse — ohoo — hän sallii itselleen yhtä ja toista — tjaa — runollisia seikkailuja tai kuinka sanoisin, kirjallisia kokemuksia, aiheiden metsästystä… Oh, runoilija, hän on ihmisenä hirviö, neiti Juudit, häikäilemätön tyranni, itsekäs, pahankurinen lapsi, ilveilijä parasta lajia, sydämetön saippuakupla, itsensä ympäri kieppuva hullu koira… (Kävelee kiihtyneenä huoneessa edestakaisin.)
JUUDIT. (Keskeyttää nauraen.) Ja sellaiselle hirviölle toivottelitte minua. Ette mahda panna paljoa arvoa minun elämälleni…
KONTIALA. (Pysähtyen hänen eteensä.) Luvalla sanoen, en koskaan ole ollut rakastunut teihin, mutta olen aina kunnioittanut teitä — kuin miestoveria. Ja teissä olisi kyllä ollut miehen vastusta. Teille olisi Petra sopinut. Niina on hemmoitellut hänet piloille. Ja hän kohtelee Niinaa kuin tyhjää ilmaa vain… No, olkoon ne asiat penkomatta! Mutta olettehan nähnyt, miten kalpea ja kuihtunut hän on, aivan kuin viidentoista lapsen äiti. Ja yksi tytär vain. Mutta hän onkin niinkuin rakuuna ja mies — niinkuin viisitoista lasta! Onpa siinä kestämistä!
JUUDIT. (Vähän kujeellisesti.) Teistäpä on tullut innokas esitaistelija naisen vapauden puolesta. Kuka olisi uskonut! Ja miten se sopii yhteen teidän taantumuksellisen yhteiskuntapolitiikkanne kanssa?
KONTIALA. Naisen paikka on koti. Mutta siellä hänen tuleekin olla valtiattarena. Ja etenkin mitä Niinaan tulee… No niin, minulla on omat heikkouteni. Minun täytyy tunnustaa, että omasta puolestani panen paljon enemmän arvoa kauniille naiselle, joka laulaa ihanasti, kuin raa'alle miehelle, joka kirjoittaa riimejä, joita ei kukaan ymmärrä, joissa tavallisin asia on tehty vaikeatajuiseksi, selvin ajatus sekavaksi…
JUUDIT. Ettepä te arvostele erittäin korkeaksi runouden merkitystä…