KONTIALA. (Levittäen käsiään.) Tjaah. Kullakin on oma makunsa, mikä pitää minkinlaisista koruista.
JUUDIT. Koruista?
KONTIALA. Kaikki taide on ylellisyystavaraa.
JUUDIT. (Terävästi.) Ja siis vain rikkaiden pöydälle omiaan, teidän mielestänne. On suuri vahinko, jos runous alentuu tai alennetaan sellaiseksi (Kuin itsekseen.) Sen pitäisi olla ihmisyyden lippu ja kansojen omatunto…
KONTIALA. Lorua, lorua! Sellaista ei usko kukaan paitsi ehkä jotkut romantisoivat esteetikot, rakastuneet tyttölapset ja runoilijat itse tietysti. He tietysti itse kuvittelevat olevansa kuninkaita hengen maailmassa, kansojen johtajia ja valtiollisen elämän polttopisteitä — ja ties mitä. Höpsistä, sanon minä. Mutta antaa lasten pitää lastensatunsa… Turhamaisuus on kaikkien taiteilijain perisynti, ja siitä langasta voi heitä vetää kuin jäsennukkeja, mihin asentoon vain haluaa. En ole nähnyt muita niin moraalittomia ihmisiä. Runoilijat kansojen omaksitunnoksi! Hahahaa. Joilla ei ole omaatuntoa itselläänkään. Runoilijoilla ja kansoilla on sellainen omatunto kuin niille annetaan.
JUUDIT. Ja ketkä sen antavat?
KONTIALA. Liiankin usein sellaiset, joiden ei pitäisi tehdä sitä. Terveiden, yhteiskuntaa säilyttävien voimien tulisi alistaa kaikki alaikäiset ja edesvastuuttomat. Harvain hallitus!
JUUDIT. Vaikkakin nuo harvat veisivät kansan perikatoon!
KONTIALA. Kansa itse tekee sen vielä varmemmin…
V kohtaus.