(Viimeisien vuorosanojen aikana on ovi auennut oikealta — sisään tulee Niina ja hänen jäljessään palvelijatar kantaen kahvitarjotinta, jonka hän laskee pöydälle. Niina kättelee Kontialaa.)
NIINA. (Hymyillen.) Joko taas tuota hirveätä politiikkaa! Sen saattoi arvatakin, kun kaksi sanomalehti-ihmistä sattuu yhteen. Kuuma kahvi ehkä vähän jäähdyttää puolueintohimoja. Johanneskin juuri tuli kotiin, niin että hän kai on tuossa tuokiossa täällä.
KONTIALA. (Nauraen, Juuditille.) Politiikka on Niina-rouvan kauhistus. Se pukee häntä hyvin. Se on niin aito naisellista! (Niinan puoleen.) Ole huoleti, emme me tällä kertaa väitelleetkään yhteiskunnallisista kysymyksistä. Me oikeastaan puhuimme vain yhteisistä lapsuudenmuistoista.
NIINA. Ne eivät mahtaneet sitten olla erittäin hauskoja. Te olitte vallan sotaisen näköiset, kun astuin sisään.
JUUDIT. Me johduimme lapsuudenmuistoista runouteen ja ehdimme siitä jo vähän kinastella.
NIINA. (Nauraen.) Pieni riidan rapina kuuluu Villen seuratapoihin meillä. Johannes ja Ville kinastelevat aina…
VI kohtaus.
PETRA. (Astuu sisään vasemmalta, leikillisesti.) Vai niin, vai niin, vai kinastelemme me, no ihmekös tuo! Kontiala puhuu aina runoudesta, josta hän ei ymmärrä mitään…
KONTIALA (Samaan äänilajiin.) Ja Petra puhuu politiikasta, josta hän ymmärtää vielä vähemmän… (Kaikki nauravat.)
PETRA. (Juuditin puoleen.) Tämän Ville-ystävän keppihevonen on haukkua runoilijoita…