JUUDIT. Ainakin sinulle. Tuo mitä sanoit, on runoilijan uskontunnustus. Sinä et milloinkaan ole kestänyt todellisuutta. Sinä olet kuvittelija, haaveilija. Kun sen opin ymmärtämään, opin myös antamaan paljon anteeksi ja alistumaan kohtaloon… Ei voinut käydä toisin… Ja sinä olet sama vielä. Sinuun ei voi luottaa…
PETRA (Keskeyttäen.) Entä sinuun sitten! Sinusta ei voi olla turvallinen, sinua ei koskaan kokonaan omista. Sinä olet liian rauhallinen, liian itsenäinen. Sinä olet aina nuori ja kaunis ja voimakas. Sinulla ei ole kuihtumusta! Olet aina lähtövalmis. — Ja rakkaudessa, siinä on jotakin orjuuttavaa, jotakin heikkoa, jotakin paikalleen näännyttävää…
JUUDIT. Sinua ei voi ottaa toden kannalta. Ellen sitä tietäisi, niin luuletko, että näin tyynenä kuuntelisin rakkauden kuvitelmiasi — sinun omassa kodissasi, oman vaimosi vieraana…
PETRA. (Katkerasti.) Omassa kodissani! Miten sinä olet sokea, Juudit! Onko tämä minun kotini! Minulla on täällä huone, yösija, ruokapaikka, palvelus, mutta ei kotia! Minulla on rouva, emännöitsijä, salongin pitäjätär, asunto-osakas, mitä hyvänsä, mutta ei vaimoa, ei sellaista, joksi minä häntä kuvittelen, joka olisi yht'aikaa työtoveri ja rakastajatar, äiti ja sisar, runotar ja innoittaja, ruoskija ja palkitsija, omantunnon vaiva ja parantaja, purje ja ankkuri, ja jollainen sinä olisit voinut olla, jos olisit tahtonut. Minulla ei ole muuta omaista maailmassa kuin sinä, Juudit. Siellä missä sinä olet, siellä on minun kotini. Muuten olen orpo ja juureton. Sinä olet minun isänmaani ja ihmiskuntani! — Tämä kaikki (viittaa ympärilleen) on vain muodon vuoksi, paremman puutteessa, oljenkorsi, johon tartuin kiinni, kun sinä pudotit minut käsivarsiltasi syvyyteen. Aloin uida ilman muuta päämäärää kuin pysyä pinnalla, ei upota.. (Vaitiolo.) Näet, kuinka olen rehellinen sinulle…
JUUDIT. On ihmisiä, jotka ovat rehellisimpiä silloin, kun he pettävät itseään ja muita, uskollisia itselleen silloin, kun he ovat uskottomia toisille, ja sinä olet yksi niistä. Et vieläkään ole kypsä katsomaan totuutta suoraan silmiin.
PETRA. Mitä totuutta?
JUUDIT. Sitä, joka erotti meidät (Ottaa kirjan hyllyltä.)
PETRA. Yhä vieläkin sinä siis muistelet minun syytäni. Kyseenalaista muuten on, erottiko meidät minun pieni eroottinen erehdykseni vai eikö pikemminkin sinun suuri lemmetön anteeksiantamattomuutesi…
JUUDIT. (Istuutuen.) Minua ei vieroittanut sinusta tuo sinun »pieni eroottinen erehdyksesi», joksi sitä nimität. Se koski minuun kylläkin, rikkoi jotakin… sillä olin kuvitellut meidän suhteemme niin ehjäksi ja ylpeäksi, niin täydelliseksi, niin voittoisaksi, kaikesta sovinnaisuudesta riippumattomaksi, kaikki ne korkeat lait täyttäväksi, joita ihmissuhteet eivät tavallisesti täytä… Mutta se, se ei minua sinusta erottanut. Minä olisin jaksanut kärsiä ja rakastaa umpeen sen haavan…
PETRA. Mutta Jumalan nimessä, mikä meidän väliimme sitten tuli?