JUUDIT. Olisi aika jo heittää pois lapsenkengät. Pieni ryhmä on liian yksipuolisesti saanut nauttia sinun henkesi hedelmistä. Ja sydämensä syvyydessä he eivät niistä suuriakaan välitä. Heidän kunnioituksensa ei ole todellista, sentähden se ei tyydytä sinua. Riko rajat, loista tulenpatsaana niille, jotka käyvät pimeässä, ja'a rikkautta sinne, missä köyhyys ahdistaa, kauneutta sinne, missä elämän rumuus uhkaa päästä voittajaksi… Minä olen pyytänyt sinulta avustusta sosialistiselle järjestölle. Se olisi jo pieni askel sinnepäin. Suostutko?
PETRA. (Hajamielisesti.) Tietysti, tietysti…
JUUDIT. Sinä pelkäät?
PETRA. (Puristaa Juuditin kättä, raskaasti.) Minä pelkään ainoastaan kadottaa sinut…
JUUDIT. Sillä taistelutantereella tapaat minut aina. Vanha henkiystävyytemme voi vielä elpyä eloon…
PETRA. (Synkästi.) Minusta tuntuu välistä, ettei oikeastaan kannata tehdä mitään (Kuin itsekseen.) Runoileminenkin on erehdystä, heikkoutta, valhetta… Ei kannata elää…
X kohtaus.
VIRVA. (Astuu sisään iloisesti, intomielisesti.) Isä, isä! (Huomaa Juuditin, niiaa hieman.) Arvatkaapas mistä minä tulen! Työväen lausuntokursseilta. Siellä lausutaan sinun runojasi, isä. Minä kuulin siitä Matilta… Niin, Sannin Matilta… häneltä, joka on kirjanpainaja! Hän kävi äsken täällä. Ja ajatelkaas, kuinka hullunkurista! Äiti luuli minun kulettavan hänelle leipää puutarhan portin taakse, niinkuin kerjäläiselle. Matti ei olekaan mikään kerjäläinen, hän on ihana poika! Niinkuin sankari. Hengen leipää hän halusi, ja minä lainasin hänelle sinun runojasi, isä… Ja kun ei ompelija ollut kotona, päätin minäkin pujahtaa noille lausuntokursseille. Millaisella innolla he lukivat ja lausuivat, ja miten heidän silmänsä loistivat! Ja miten tavattomasti he kaikki ihailevat sinua, isä. He sanoivat, että sinä olet tämän ajan, niin, koko maailman suurin runoilija! Että sinä ymmärrät heidät paremmin kuin he itse! He ovat oikeita ihmisiä. Aivan toista kuin kaikki nuo sammakkosilmäiset Kontialat ja karamelliposkiset Akselit, joita meillä käy. — Minä olen vallan kuin uusi ihminen, kuin nuoruuden lähteessä kastettu. Tunsin itseni tänä aamuna niin vanhaksi kuin Metusalem. Minä olen niin ylpeä sinusta, isä, ja minäkin rakastan ja ihailen sinua niin, niin, niin äärettömästi! (Kaulaa isäänsä äkkiä ja juoksee pois.)
JUUDIT. (Katsoo hänen jälkeensä, Petran puoleen kääntyen.) Näetkös nyt, Johannes! Katso nuorisoa! Katso tulevaisuuden kansaa! Sinun juuri kannattaa elää!
Väliverho.