VIRVA. (Alkaen taas taluttaa Mummua ylös portaita, keveästi laverrellen.) Hyvähän on ollut kaikki, mikä on tapahtunut. Älkää sille Kalle-vainaallekaan liikoja kaunaa kantako (Kuin lapselle.) Jos ei olisi ollut Kallea, ei olisi isääkään, eikä minua. Ja jos hän ei olisi kolhaissut kalloon toista Kallea, ette nyt olisi täällä meidän luonamme, eikä meillä kahdella olisi näin hauskaa yhdessä…
(Häviävät sisään eräästä yläparvekkeen ovesta.)
IV kohtaus.
NIINA. (Raottaa hiljaa ovea, kurkistaa varovaisesti, tulee sisään löyhässä yöpuvussa. Sytyttää kynttilähaarukan palamaan. Katsoo kelloon.) Jo yli kahden (Istahtaa entiselle paikalleen nojatuoliin. Ulkoa kuuluu kolinaa. Niina hätkähtää, kuulostaa, nousee, jää hetkiseksi kuin jännityksestä jäykistyneenä seisomaan. Kuuluu askeleita, eteisen ovessa kääntyy lukko. Niina poistuu nopeasti. Sisään astuvat Petra, tohtori Kalmu ja Kontiala, Petra huomattavasti päihtyneenä.)
V kohtaus.
PETRA. (Hattu päässä, rennoin ja kiihtynein elein.) Painakaa puuta, hyvät vieraat, olkaa kuin kotonanne. Minä käyn tuolta huoneestani vähän viiniä. Minulla on vielä vanhaa, hyvää merkkiä.
KALMU. (Tekee epäävän liikkeen.) Älähän huoli, hyvä veli. Puhellaan vain muuten hetkinen. Kello on jo paljon. Minun täytyy aivan kohta lähteä.
PETRA. (Painaa tohtorin istumaan.) Sinä et nyt lähde mihinkään. Kun kerran olet Petran luona, saat unohtaa kellon. Täällä ei ole muuta kelloa kuin se, mikä täällä sydämessä tykyttää. Vain kuoleman madon naksutus seinässä, vain iankaikkisuuden siivenlyönnit päämme päällä. Se on se sama lintu, muistatkos, joka söi ja kalvoi Prometheus-parkaa vuoren onkalossa. Nyt se on täällä… (Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)
VI kohtaus.
KALMU. (Päätään puistellen, itsekseen.) Rasittaa itseään liikaa, tuo poika (Kontialalle.) Minusta on vallan sopimatonta tulla tähän aikaan vieraisille kotiin, jossa ei pitkään aikaan ole tullut käytyä. Mutta aivan väkisin tuo Petra…