JUUDIT (Naurahtaen.) Sinun politiikanpelkosi on kerrassaan naurettava. Eihän tässä ole kysymys muusta kuin puhtaasta ihmisyydestä. Ja runoilijan jos kenenkään tulee olla elävä ihminen ja kiinni elävässä elämässä.
NIINA. Sinä olet ollut niin kauan poissa. Et tunne meidän olojamme.
Kaikki muuttuu täällä puolueriidaksi ja panetteluksi. Johannes tahtoo
pysyä sellaisesta erillään. Siitä koituisi hänelle vain ikävyyksiä.
Yhteiskunta kahlitsee.
JUUDIT (Äänessä pieni ivan väre.) Mutta että koti ja perhekin voi kahlita, sitä sinä kait et koskaan ole tullut ajatelleeksi?
NIINA. Onko hän sanonut sinulle, että minä kahlitsen häntä, minä, joka.. (Kamppailee mielenliikutustaan vastaan. Kiivaasti.) Olkaa niin vapaat kuin tahdotte! Tehän kaksi oikeastaan kuuluttekin yhteen… Johannes on niin muuttunut, sen jälkeen kuin sinä tulit… Minä en tahdo olla kahle…
JUUDIT. Mutta rakas lapsi, mikä sinun on? Mitä sinä puhut? (Tarttuu molemmin käsin Niinan päähän, nostaa sen puoleensa.) Lapsi, etkö sinä enää luota minuun? Katsohan toki minuun! Mutta minkä näköinen sinä olet! Aivan harmaa…
NIINA (Hiljaa.) Anna minulle anteeksi… Olen tänään niin hermostunut.
En ole oma itseni.
JUUDIT. Mitä sinulle on tapahtunut? Kerro minulle! (Niina vaikenee.) Tai sitten sitä tavallista taas … olet valvonut viime yön ja odotellut.
NIINA (Hätäisesti.) Ei, ei. Ei se ole sellaista…
JUUDIT. Sisar kulta, miksi olet niin arka minunkin suhteeni? Tiedänhän minä. Sinä kannat kuormaa, jonka tahdot salata kaikilta. Hoidat Johannesta kuin sairasta sylivauvaa. Mitä se hyödyttää? Hemmoittelet hänet piloille ja tapat itsesi. Jätä hänet omiin heteisiinsä, anna hänen remuta, jos häntä huvittaa, ja saada kolauksia, jos on tullakseen; se tekee hänelle vain hyvää.
NIINA (Päätään pudistaen.) Sinä et tunne häntä. Hän ei kestäisi sellaista. Hän on liian herkkä…