NIINA. Enhän minä osaa olla sinulle vihainen, vaikka oikeastaan pitäisi. Sillä minä tunnen tuon. Kyllä se parantuu ajan mukana. On minullakin ollut levottomat hetkeni. Entä sitten sinulla, joka olet sellainen levoton virvaliekki koko tyttö.
VIRVA. (Leikittelevästi.) Ja siitä liekistä ei ainakaan rakenneta takkavalkeoita (Pikkuvanhasti.) Kyllä avioliitto on sentään jotakin vallan kauheaa. Se on onnettomuus, ja ihmiset luulevat, että se on onni! Kuinka he ovat typeriä!
NIINA. Onnen ikävä on onnettomuuden pelkoa voimakkaampi.
VIRVA. Onnen ikävä minullakin on, mutta tiedän, ettei minun ikävöimäni onni ole avioliitossa.
NIINA. (Katsoo häneen pitkään.) No mutta… (äidillisesti) etkö sinä ehkä rakastakaan Akselia? Minä luulin…
VIRVA. (Vältellen.) Onko rakkaudessa sitten onni?
NIINA. (Samoin vältellen.) Eiköhän. Ainakin jotakin, jota naisen kannattaa ikävöidä…
VIRVA. (Vaikenee.)
NIINA. Multa tutki vakavasti tunteitasi, tyttöseni. Älä leiki sydämillä… Jos et rakasta Akselia, niin…
VIRVA. (Halveksivasti.) Miten sinä olet vanhanaikainen, äiti.