NIINA. Ei minulla ole mitään Akselia vastaan. Hän on oikein kiltti poika. Ja varojakin hänellä on… Minusta vain tuntuu, ettet sinä ole aina oikein kiltti häntä kohtaan…
VIRVA. (Hymähtäen.) Kiltti! (Äkkiä muuttaen äänen väriä, pilkallisesti, keveästi, ylimielisesti.) Niin, niin, sinä olet oikeassa, äiti! Sinä olet aina oikeassa. Minulla on todellakin sietämätön tapa kohdella ihmisiä, Akseliakin. Hän on todellakin kiltti poika, tavattoman kiltti, aivan pumpulitukko hän on, aivan mansikka ja ruusu, ilman yhtään piikkiä, aivan mallikelpoinen mammanpoika! (Puuskahtaen.) Hänellä ei todellakaan ole muuta vikaa kuin että hän on kiltti. Se on ainoa vika ihmisessä jota minä vihaan, ja ainoa ansio, jonka vuoksi minä joskus menen jonkun kanssa naimisiin, jos menen … Ja tuollainen Akseli on silloin vain pieni akseli siinä pyörässä, jolla minä pyörin eteenpäin elämässä!
(Niina tuijottaa tyrmistyneenä tyttäreensä. Virva säntää ulos ovesta, multa törmää siinä yhteen Akselin kanssa, joka juuri tulee ulkoa pari punaista neilikkaa kädessään.)
II kohtaus.
AKSELI. Hyvää päivää, täti! Hyvää päivää, Virva (Kiinnittää kukat hänen rintaansa.)
VIRVA. (Pirullisella ystävällisyydellä.) Kiitän. Olet aina niin kiltti.
AKSELI. Tulin hakemaan Virvaa vähän kävelemään — jos täti sallii.
Ulkona on suurenmoinen ilma.
NIINA. Menkää vaan, lapset, menkää! Virva istuu liian paljon sisällä ja käy kalpeaksi… (Menee pois, heittäen pitkän, puolittain nuhtelevan, puolittain rukoilevan katseen Virvaan. Tämä seisoo selin Akseliin katsellen ulos ikkunasta.)
AKSELI. (Pehmeästi.) Virva.
VIRVA. (Ei vastaa.)