KALMU. Emmekä me muutkaan. Miksi ihmiset vihaavat valhetta, kun se kuitenkin on heidän elinehtonsa. Koko elämä on valhetta, ainakin paras osa siitä, kaikki mikä siinä on myönteistä: peittelevä hellyys, jolla hoidetaan heikkoja, usko ja rakkaus, jolla pelastetaan kuolemasta, onni, joka sitoo silmät suosikiltaan, hyvyys, joka tekee sydämet laajoiksi ja suvaitsevaisiksi, kaikki on tingintää, kompromissia, tahallista tai tahatonta petosta. Mutta se on välttämätöntä. Ihmiset kärsivät muuten liikaa…
PETRA. Minä olen tahallani tallannut jalkoihini eräitä elämänarvoja. Jokainen, joka jotakin tekee, joutuu myös tekemään rikoksia… Tiesin, että kotonani olin kuin Kalevalan tammi, joka esti päivän paistamasta… Mutta luulin, etteivät he itse sitä huomanneet, ja luulin, että minun elämäntyöni vaati eräitä uhreja, että minulla oli oikeus tuottaa surua muutamille lieventääkseni tuhansien tuskaa, sortaa harvoja antaakseni vapauden kuvitelman miljoonille, painaa alas pienempiä elämänarvoja nostaakseni suurempia, alistaa ja alistua arkivalheeseen soittaakseni suuren sunnuntain kirkonkelloja ihmiskunnalle. Minulla oli toisin sanoen usko. Kaikki harhakuvitelmaa. Kuolemankelloja olen soittanut, kärsimyksen kypeniä kylvänyt lähelle ja kauas. Sitä ajatusta en kestä. Minä jaksoin kärsiä itse… minä en jaksa tuottaa kärsimystä…
KALMU (Päätään pudistaen.) Ai ai. Siinäkö sitä ollaan. Se on vaarallisinta kaikesta. Sellaista ei ole lupa puhua, ei ajatella. Ihminen, joka sanoo, että hän ei jaksa tuottaa kärsimystä toiselle, julistaa oman kuolemantuomionsa. Tahtomattammekin tuotamme me kaikki joka hetki kärsimystä pelkällä olemassaolollamme. Syödä ja tulla syödyksi on elämän laki. Siitä ei pääse. Mitä varten meillä muuten olisi hampaat, vatsa, ruumis? Ja ihmisen henki on yhteellinen ruumiin kanssa. Jos ihminen sanoo, että hän kärsii, todistaa se vain, että hän elää, ja jos hän sanoo, ettei hän jaksa kärsiä, todistaa se vain, että hänellä on erittäin voimakas ja terve elämänvietti, joka ajaa häntä etsimään elämän onnea, parempia elämänehtoja, rehevämpiä laitumia. Se on hyvä… Mutta… jos hän sanoo, ettei hän jaksa tuottaa kärsimystä, silloin… silloin täytyy hänen lakata elämästä… Niin on asia. Siis: älä haudo tyhmyyksiä. Täytyy oppia ottamaan elämä sellaisena kuin se on. Älä kapinoi kohtaloa vastaan, joka on meille kaikille yhteinen ja johon tulee suhtautua niin sanoakseni lojaalisesti…
PETRA. Omaan ja ihmisten pahuuteen, tarkoitat?
KALMU. Välttämättömyyden pakkoon, tietämättömyyteen. Ja on eräitä asioita, joista on parempi olla tietämätön. Tämä on yksi niistä.
PETRA. Mutta — — —
KALMU (Nousten.) Siitä ei keskustella (Katsoo kelloaan.) Minun täytyy nyt lähteä erään toisen sairaan luo.
PETRA. Älä jätä minua yksin.
KALMU. Palaan vähän illemmällä uudestaan. Siihen asti yritä nukahdella… Sammutanko ehkä kattolampun?
PETRA (Nyökkää.)