PETRA. Minä tulen, lapsi.
JUUDIT. Minä rukoilen sinua. Anna se pois! Voisi tapahtua vielä jokin onnettomuus…
PETRA. Miten lapsellinen sinä olet. Eikö kokemus ole sinulle mitään opettanut? Kerranhan jo otit sen pois, etkä voinut sentään estää onnettomuutta. Ei. Kohtaloaan ei voi kukaan välttää… (Viittaa kädellään jäähyväisiksi, menee Virvan luo taka-ovesta, sulkien sen jälkeensä.)
V kohtaus.
JUUDIT. (Seisoo hetkisen, paperit kädessään, tuijottaen synkästi eteensä. Kontiala astuu sisään oikeanpuolisesta ovesta. Juudit kääntyy säpsähtäen.)
JUUDIT. Te, herra Kontiala. Kuinka te uskallatte?
KONTIALA. Palvelijatar ilmoitti minulle kyllä, että kirjailija on sairas eikä ota vastaan vieraita. Mutta ensinnäkään en minä ole mikään vieras ja toiseksi tuon hyviä uutisia, jotka voivat edistää sairaan tervehtymistä.
JUUDIT. Kuten näette, ei Petra ole täällä, eikä tavattavissa. Kuinka voittekin noin vastoin nimenomaista kieltoa tunkeutua…
KONTIALA. Kaikkein pyhimpään, tarkoitatte? Ei tässä talossa ennen ole oltu niin muodollisia eikä sovinnaisia… Ja… olettehan tekin täällä…
JUUDIT. (Jyrkästi.) Ennen oli toista. Mutta kaiken inhoittavan menettelynne jälkeen. Te olette uskomattoman julkea. Ettekö tiedä, että juuri teidän syytöksenne, teidän porvarillinen ajojahtinne on vienyt Petran hermot pilalle. Hän uhkaa luopua koko kirjailijatoimesta. Juuri äsken heitti hän uuniin kaikki nämä käsikirjoituksensa (Näyttää paperipinkkaa.)