KONTIALA. Mutta ne eivät nähtävästi palaneet?
JUUDIT. Uunissa ei onneksi ollut tulta.
KONTIALA (Kylmän ivallisesti.) Olisinpa halunnut nähdä, olisiko hän heittänyt ne sinne silloinkin, jos siellä olisi ollut tulta…
JUUDIT (Kuohahtaen.) Ihminen, eikö teillä siis ole sydäntä ollenkaan? Eikö teidän kyynillisyydellänne ole mitään rajoja? Te olette saattanut Petran epätoivon partaalle juonitteluillanne ja katsotte ajan ja paikan olevan sopivan tehdä pilkkaa hänen elämäntyöstään ja elämästään. Hänellä on revolveri taskussaan. Hän voi todellakin heikkona hetkenä tehdä mitä tahansa…
KONTIALA (Tyynesti hymyillen.) Taidatte olla oikein levoton. Milloin on viisas neiti Juudit alkanut tuhmistua? Runoilijoilla on aina tuollaiset teatraaliset eleet. Heillä pitää olla kuolema ja rakkaus, liekit ja revolveri aina huoneensa nurkassa. Se, mitä kerrotte, todistaa vain, että Petra on erinomaisissa sielunvoimissa. Hänen mielikuvituksensa leimuaa. Mutta todellisuuden kanssa ei sillä ole mitään tekemistä… Te väitätte itsepintaisesti, että minä olen saattanut hänet pois tasapainostaan. Hm… No niin… Mutta minäkö yksin? Jos ei teitä olisi ollut… No, se sikseen. Suvaitsetteko, että istun?
JUUDIT (Ei vastaa.)
KONTIALA (Istuutuu, jatkaa.) Te ette pidä minusta erikoisemmin. Eikä ihme. Me olemme tehneet paljon pahaa toisillemme…
JUUDIT (Jäätävästi.) Mitä pahaa me olisimme tehneet toisillemme, sitä en tiedä.
KONTIALA. Jos ette te tiedä, niin en tiedä sitten minäkään.
(Vaitiolo.)