PETRA. Kauemmaksi, kauemmaksi, rakkaani.
NIINA. Idän ikuiseen ihmevaltakuntaan, jonne aina olet kaivannut?
PETRA. Ihmeellisempään, ihmeellisempään, rakkaani.
NIINA. Ehkä Tyynenmeren rauhallisiin lumosaariin?
PETRA. Vielä tyynempään satamaan, rakkaani.
NIINA (Katsoo Petraan oudoksuen.)
PETRA. Ja laivalla niin nopealla, että itse aika jää jälkeen.
NIINA. Mitä sinä puhut?
PETRA. Kas, sinä vaalenet! Sinä pelkäät jo! Enkös sitä sanonut. Olet aina väittänyt rakastavasi minua. Minä olen alkanut epäillä kaikkea. Sinuakin. Ja sinun rakkauttasi. Minä olen epäonnistunut koe, kuinka minua voisi kukaan rakastaa minun itseni vuoksi! Myrsky käy, ja jos se kaataa minut, ei kenkään kysy kaatunutta… Kaikki puhuvat vierasta kieltä ympärilläni… Kuka sinä olet, Niina?…
NIINA (Hädissään.) Rakas Johannes, tule toki järkiisi! Oma vaimosi olen ja minä rakastan sinua, usko minua.