— Näetkö nyt, miten olet epäitsekäs! Sinäkin olet rakentanut paratiisin sydämeesi. Ja sitä ei voi toinen tehdäkään. Se täytyy rakentaa itse… Ja kukin omalla tavallaan…
— Sinun hyvyytesi tekee minut hyväksi…
— Ja sinun uskosi antaa minulle voimaa…
— Me voisimme siis ehkä vielä seisoa toistemme rinnalla… Minulle kangastaa elämäntehtävä, joka ei ole enää taistelua… Vain paistaa hyvyyttä ympärilleen kuin tuo illan leppoisa aurinko…
— Niin, meillä on ilta jo edessä, ystäväni, elämän ilta…
— Kultainen ilta!
— Uuden elämän aamu!
He seisovat siinä kauan käsikädessä vanhan kirkon muurin vierustalla katsellen painuvaa päivää, joka siunaten laskee hohtavan säteikkönsä hopeahapsisten nuorikkojen kärsimyskirkkaille kulmille.