Sinulla oli utopiojen koko ihanuus sielussasi, mutta ei mitään käsitystä niiden toteuttamistavoista, ei todellisuudesta, ei käytännöstä, ei luokkataistelutaktiikasta. Ja niinpä sinä, sosialistisen ihmisyysaatteen diletantti, joka ensimäisenä astuit antajien, tasottajien puolelle, joka olisit lahjoittanut pois koko Orkokummun, jos sinusta olisi riippunut, sait ensimäiseksi surmasi.
Mutta täytyy olla porvaristoon syntynyt uskaltaakseen niin tuhman uhkarohkeaa temppua: mennä käyttämään koneistoa, jonka jättiläiskirjapaino- ja -sanomalehtityölakko oli pannut seisomaan.
Jospa tuona iltana, kun yhdessä lähdimme Kuutin luota, olisin arvannut minne olit menossa, olisin varoittanut, estänyt. Luulit kai tekeväsi oikein tarttumalla työhön ja edistämällä Oula Kuutin teoksen salaista painatusta. Mutta varmasti myös rakkaus Kuuttiin ohjasi askeleitasi. Ja varmasti sen Kuuttikin aavistaa, jos ei ennemmin, niin nyt jälestäpäin.
Hänkään ei tiennyt mitään siitä lakonvastaisesta myyräntyöstä, mitä hänen teoksensa hyväksi harjoitettiin. Tuskin olisi hän sitä sallinut. Ja sitten. Mikä hirveä tietoisuuteen herääminen! Teos ja työntekijät tulena taivaalle! Ja Merikin uhrien joukossa!
Omituista on, että sekä nuo rikkurit että atentaatin alkuunpanijat ovat näyttäytyneet olevan etupäässä naisia, jälkimäiset erään kiertävän agitaattorin Helena Näkin kiihoituksen sokaisemia. Näkin koko toiminta on kuulemma ollut tähdätty juuri porvarisnaisia vastaan, jotka muka polkuhintaisella työllään tekivät työläis-naisten lakot mahdottomiksi. Helena Näkki, jonka osuus itse väkivallan työhön nähden lieneekin vain suhteellinen ja välillinen, on vieläkin vangittuna, mutta suuria työväen mielenosoituksia käy pitkin katuja hänen vapauttamisekseen.
Meri työskenteli tietenkin vain aatteen vuoksi, Kuutin teoksen lumoissa, vain saadakseen tuon tulevaisuuden kauniin unikuvan ihmisten ilmoille, antaakseen heille sen suuren profeetallisen näkemyksen, jota kauan turhaan oli odotettu ja joka oli avaava autuaammat tiet kansojen ihanteen ikävälle.
Ainakin uskon niin.
Viime aikoina puhuimme paljon tuosta teoksesta ja muustakin. Olit kuin nukkuva prinsessa, joka äkkiä on herännyt, tai kenties oli herääminen minun puolellani. En tiedä. Mutta minun silmissäni olit aivan uusi, aivan toinen kuin ennen Orkokummussa. Ajatuksesi olivat saaneet syvyyttä ja voimaa. Lieneekö Kuutin seura sen vaikuttanut? Tai kartanon ryöstö? Sen jälkeen muutuit, joku salainen itseuhrin tarve alkoi vaivata sinua.
Miten sanoitkaan tuona viimeisenä kohtalokkaana iltana? Näin: "Tuo ryöstö-yritys oli terveellinen huomautus minulle. Sen jälkeen minä melkein kärsin istua ylellisessä huoneessa, kun miljoonat, jotka koko elämänsä ovat raataneet ja ponnistaneet, saavat asua pienissä, kurjissa luolissa. Minä en ole tehnyt mitään ansaitakseni parempaa oloa ja eloa kuin muut. Minulla ei ole oikeutta siihen. Ei ole oikeutta olla onnellinen, ellei jaa onnea muille. En tullut sitä ennen ajatelleeksi. Mutta nyt tuntuu siltä kuin olisivat kaikki edut, joista nautin, puhtaus, kauneus, hyvä ilma ja ruoka, vapaus ja vaatteet, kaikki, pelkkää varkautta, kuin olisin ryöväri."
Ellet olisi ollut alaikäinen, olisit varmasti jakanut pois koko äärettömän omaisuutesi. Ja paitsi rakkautta, paitsi Kuutin kirjaa, kyti mielessäsi varmasti lapsekas halu opetella oikeaksi kirjapainotyöläiseksi ja ansaita tulevaisuudessa itse leipäsi…