— Ei, nyt minun täytyy ottaa päästäni kiinni. Edellisen plakaatin ymmärsin vielä jotenkuten, mutta tämä! Voi aikoja, voi tapoja! Miksi ei noita hulluja teljetä koppeihin? Ei järkeä, ei järjestystä missään!
— Tuollaisen profeetan sisäkalusto voi olla hyvinkin kaunis, ja onkin, sanoi Seipi hiljaisesti. Etkö huomaa, miten totuus ja valhe, nerous ja kyvyttömyys, henki ja aine taistelevat tuossa kaikessa ankaraa Jaakopin painiaan? Se on kunnioitettavaa. Ja ellei takerru puustaimeen, voi hyvällä tahdolla tuon tökerön ja avuttoman sekavan muodon alta aavistaa aineettoman ja suuren tulevaisuuden unelman. Aika on utopiojen… Ne puhkeavat nykyään esiin kaikkialta.
— Mahdottomuuksia!
— Eiväthän ne muuten utopioja olisikaan. Mutta ne herättävät ajatuksia, puhkaisevat mielikuvitukselle ja ihmisyydelle uusia uria. Tiedätkö, jos minä olisin keksijä, kuten sinä, niin alkaisin jo suunnitella keksintöjä tuota uutta valtakuntaa varten.
— Herran kansan tasavaltaa varten!
— Jos ei nyt aivan sitäkään varten, niin uutta rauhan aikaa varten ainakin. Ajatteles, jos kaikki keksimiskyky ja nerous, mikä nyt menee kielteisiin repimistarkoituksiin, käytettäisiin ihmiskunnan uudestaan rakentamiseen, mitä saataisikaan aikaan! Sensijaan että nyt keksitään tukehtavia kaasuja, pommeja, kaikissa elementeissä liikkuvia hirmuhävittäjiä, keksittäisiin suuria kastelukoneita, hallan poisjohtajia, vapautettaisiin leipäkysymys luonnon oikullisesta mielivallasta ja ihminen leipätyön orjuudesta, keksittäisiin varmuuslaitteet veden ja tulen vaaraa vastaan, keksittäisiin keinot, joilla surmattaisiin sukupuuttoon kaikki taudin-idut, voitettaisiin tuberkuloosi ja syöpä ja sukupuolitaudit, lyötäisiin vanhuuden ja kuoleman vitsaus… Sillä rahalla, mikä nyt joka hetki ammutaan ilmaan, voitaisiin lisäksi elättää, puettaa, kasvattaa, kouluuttaa, jalostaa koko maanpiirin kansat, poistaa kaikki kurjuus maailmasta, tehdä ihmiset aineellisesti turvatuiksi ja henkisesti vapaiksi…
— Sinähän oikein innostut! ihmetteli Vaskio. Saarnaat kuin paras pappi.
Seipi punehtui hieman.
— Lukisit sinäkin noita Rauhan sanomia, joita halveksit. Niissä on kaikkea tällaista. Ja ne ovat mielestäni oikeita asioita.
— Oikeita, oikeita! Mikäs siinä. Mutta kovin kaukaisia.