He kulkivat hetkisen ääneti. Salme Tammin silmät päilyivät suurina ja liikkumattomina.
— Teidän ensimäisissä teoksissanne oli sellainen hurja alkuvoima, ettei olisi luullut teidän koskaan väsyvän. Tiedättekö mitä? Olisin tahtonut tavata teidät silloin, kun rakastitte elämää, kun ajoitte takaa onnea kuin metsänriistaa, niin… lisäsi Salme uneksivasti.
— Entä jos silloin olisin tahtonut onnekseni teidät?
— Aina te käännätte kaiken leikiksi.
— Tahdotte nähdä minut nuorena. No hyvä, tehkää minut nuoreksi. Te voitte sen!
— Te paha!
— Miksi?
— Miksi ette voi kohdella minua toverina?
— Siinä määrin minä en sentään ole sosialisti.
— Te ilkeä! Millä olen ansainnut pilkkanne? Salmen äänessä tuntui todellista ärsyttymystä ja tuskaa.