— Tää on vain Miihkali, Miihkali Untonen. Ovathan herrat nähneet toisensa joskus? Tää on hyvä mies tää Untonen, vaikka vähän arka. Sanoi, ettei sovi tulla näin myöhään häiritsemään suurta taiteilijaa. Me nähtiin sinut äsken, kun tulit kotiin. Eihän me muuten oltais tultukaan. Nuorella miehellä saattaa aina olla seuraa, naisia ja sen semmoisia. Entäs sitten sinulla, joka olet sellainen Don Juan, ja naisten paavi! Sanoin tässä juuri Miihkalille, että ellei sinua oltais yksin nähty, niin ei tiedä vaikka omat akkamme siellä tavattaisi. Siellä ne hyppäävät runoilijan puheilla koko Helsingin naisväki. Runouteen meneviä hepsakoita ovat. Tämä vaan poika vakuuttaa, että hänen akkansa siell'ei ainakaan ole, hän kun pitää puoliskonsa aina reikelilukkojen takana. Vanhanaikainen mies tämä Miihkali, muuten hyvä, oikein hyvä poika.
Viinaveikot vetelivät taskuistaan erinäköisiä ja -kokoisia puteleja.
— Näätkös, näätkös, mitä meillä on? rupatteli Tuira. Harvinaista tavaraa vai mitä? Tämä on 200 mk. pullo! Tämä 90 mk tämä ottinki! Oltiin tuolla puolimatkan krouvissa, sinä tiedät, ja tää Miihkali rupesi juottamaan siellä aivan joutomiehiä ja heittelemään rahojaan kuin hullu. Näin Helsingin matkalla, tietäähän sen! Oli siellä kaksi taiteilijan alkua tai mitä lievät olleet. Tää Miihkali on vähän heikko taiteilijoille. Keitäs ne taas olivat? Sei — Sei —
— Seipi.
— Niin ja Vaskio, jolla oli päässä paitsi viinaa joku tekemätön keksintö ja maksamaton vuokra. Ja tää Miihkali kirjoitti paikalla shekin ja sanoi, että siin'on, poika! Ja höyryä lisää! Ja kyllä sitä tulikin. Minä silloin sanoin minä, että top! Mitä näitä maitopartoja voitelemaan! Jos tahdot juottaa oikeaa taiteilijaa, oikeaa neroa, niin mennään Kuutin luo. Siinä on oikea mies. Tää vähän arasteli, mutta tässä nyt ollaan. Tää Miihkali ihailee sinua kuin Jumalaa. Tärisee poikaparka ihan. Onko sinulla korkkiruuvi ja laseja! Kas vaan. On tietysti. No hei, pojat! Tuira ryyppäsi pitkän kulauksen ja alkoi rallattaa:
"Ta-la-pakan Nikolain sen kaunihin kesän siellä linnassa olla pitää…"
— Olepas nyt siivolla, Pekka, kielteli Kuutti. Herra Untonen ei siis asu Helsingissä? Olette vain matkalla? kysyi hän sitten kääntyen Untosen puoleen.
— Mie oon ain miss sattuu, miss ahväärit kulloinkin vaatii, vastasi puhuteltu.
Hänen jäntevät kasvonsa muodostivat omituisen vastakohdan raskaalle, muodottomalle ruumiille.
"Kun lehti on puussa ja ruoho maassa
ja heilillä nuori ikä…"