X.
— Kerro, kerro minulle taas jotakin isästäni!
Vera loikoi sohvalla, hypistellen pitkissä hermostuneissa sormissaan puoleksi poltettua savuketta ja Viljo Seipi istui koulupoikamaisen säännöllisessä asennossa hänen vierellään katsellen Veraa uskollisen koiran ilmein.
— Sinähän tunnet hänet itse paremmin kuin minä, joka vain jonkun kerran olen ollut hänen seurassaan.
— Mutta sinä tiedät enemmän hänestä.
— Valheita ehkä vain.
— Valheista minä juuri pidän. Valheet ovat ihania. Kerro nyt, rakas
Seipi!
— En muista enää mitään. Olen kaikki kertonut.
— Paha poika! Etkö ole pyytänyt Vaskion kertomaan lisää, niinkuin olen määrännyt?
— Vaskiokin on vain yhden talven ollut hänen lähettyvillään. Minä vakuutan, olen koko isääsi koskevan kronikkavarastoni jo tyhjentänyt.