Jo ensi kertoja samoillessaan Yokohamassa Hearnin onnistui voittaa ystäväkseen mies, joka osasi ohjata hänet japanilaisen buddhalaisuuden salaisuuksien perille. Eräässä temppelissä hän oli osunut keskusteluun pappisoppilaan kanssa, jonka huomio oli kääntynyt siihen, että hän oli laskenut vähäisen uhrilahjan Buddhan kuvan eteen. Nuori uskonnonoppinut virkkoi tämän johdosta muukalaiselle:
»Oletteko kristitty?»
Vastasin totuudenmukaisesti: »En».
»Oletteko buddhalainen?»
»En varsinaisesti».
»Miksi uhraatte, kun ette usko Buddhaan?»
»Kunnioitan hänen oppinsa kauneutta, ja ihailen hänen uskolaistensa uskon lujuutta.»
Tällä avomielisellä selityksellä, joka sattuvasti kuvasi Hearnin uskonnollisia mielipiteitä, hän varsinaisesti voitti nuoren japanilaisen luottamuksen. Akira — sen nimellinen oli hänen uusi ystävänsä — tulkitsi hänelle kaikki hämärät ja kiistanalaiset kohdat buddhalaisissa uskonmenoissa. Hän avasi Hearnille kotinsa ja tutustutti hänet siellä niihin kansallisiin uskonnollisiin menoihin, joita toimitetaan perhealttarien ja muistolaattojen ääressä. Vihdoin hän seurasi Hearnia oppaana tämän toiviomatkalla buddhalaisiin pyhiin paikkoihin. Kaikessa mikä koskee buddhalaisuutta, Hearn siis on voinut välittömästi vedota kotimaiseen asiantuntijaan.
Shinto-opista, Japanin valtiouskonnosta, Akira ei voinut antaa mitään tietoja. Mutta Hearnin onnistui voittaa uskollisia ystäviä tämänkin uskonnon tunnustajien joukossa. Näitten välityksellä hän pääsi lähestymään itse pyhää ihmisjumalaa, Guji’a Kitzukissa, joka polveutumisensa nojalla auringonjumalattaresta Amaterasu'sta, hallitsee Japanin uskonnollista elämää valtiudella, jonka yli ainoastaan Mikado on. Hän pääsi käymään temppeleihin, jotka sitä ennen eivät koskaan olleet yhdellekään europpalaiselle avautuneet, ja joihin ainoastaan harvoilla japanilaisistakaan on oikeus astua. Hän kävi kaikissa Izumon, jumalain maakunnan, pyhissä paikoissa, missä useat vanhoista shinto-tavoista vielä elivät alkuperäisissä muodoissaan. Majaillessaan näissä muistorikkaissa seuduissa hän oppi tuntemaan kaikki kansallisen uskonnon ulkonaiset muistomerkit. Mutta ei siinä kyllin. Hän sai myöskin tilaisuutta syventyä shintouskonnon oppeihin pohjemmalti kuin mitä temppelikoristusten ja kirkollisten karkeloitten hetkenkatsojalle on mahdollista. Hänet otettiin näet englanninkielen opettajaksi valtion alkeis- ja mallikouluihin. Ja ensimäiseksi toimipaikaksi hänelle määrättiin juuri Matsue, pyhän Izumo-maakunnan pääkaupunki.
Hearn oleskeli Matsuessa kaksi vuotta. Hän vuokrasi itselleen asunnon puoliautiossa samurai- kartanossa, joka oli aivan daimyon entisen palatsin ääressä. Vanhanaikainen rakennus linnoitusmaisine muureineen ja muinaistyylisine puutarhoineen oli täynnä muistoja Japanin läänitysajoilta. Ja ne vanhat ihmiset, jotka kartanossa vielä asuivat, taisivat kertoa monta perutarinaa, sekä historiallista että myytillistä laatua. Kunnon puutarhuri, joka innokkaasti harrasti uskonnonfilosoofisia väittelyjä, oli aina valmis kertomaan kaskuja hengistä ja haahmoista, demooneista, noitumisista ja kaksoisolemuksista. Keskusteluissaan tämän kanssa Hearn tähteellisesti perehtyi Japanin rahvaan kirjavaan uskontojärjestelmään, tuohon sekotukseen shintosta ja buddhalaisuudesta ynnä taikauskoisista katsomuksista, jotka luultavasti ovat vanhemmat kuin kumpikin virallisesti tunnustetuista uskonnoista.