Mutta herkimmänkin hienotunteisuuden aina peittävän ulkonäön takaa muukalaisen tavat olivat mitä tarkimman huomion alaisina, ja se tuomio mikä niistä monipuolisen harkinnan nojalla langetettiin, ei juuri ollut hänelle edullinen. Opettaja ei ikinä olisi voinut aavistaa mitä muistutuksia hänen oppilaittensa kaksiteräinen äly hänestä teki, eikä olisi taitanut olla eduksi hänen mielenrauhalleen jos hän olisi ymmärtänyt, mitä luokalla puhuttiin hänen korjatessaan oppilaittensa kirjotuksia.
»Voithan nähdä hänen ihonväristä, että liha on velttoa. Ei olisi ensinkään vaikeaa lyödä poikki hänen päänsä yhdellä iskulla.»
He pyysivät häntä kerran koettamaan voimiaan heidän kanssaan painissa. Hän luuli sitä leikinteoksi. Mutta he tahtoivat varsin koettaa hänen ruumiinvoimiaan. Ja hänen arvonsa painijana ei tullut korkealle arvatuksi.
»Hänen käsivartensa ovat kylläkin väkevät,» virkkoi toinen. »Vaan hän ei osaa avittaa ruumiillaan ponnistellessaan käsivarsillaan, ja lanteet ovat hyvin heikot. Ei olisi vaikeaa katkaista häneltä selkä».
»Minä uskon ettei olisi mikään asia tapella muukalaisten kanssa!» puuttui siihen toinen.
»Miekkaa käyttäen me varmaankin voittaisimme» vastasi kolmas, »mutta ne ovat meitä taitavammat käyttämään kiväärejä ja kanuunoita.»
»Sen kaikki me voimme oppia,» sanoi ensimäinen »ja kun me olemme oppineet Lännen sodankäynnin ei meidän tarvitse pelätä Lännen sotilaita.»
»Muukalaiset eivät ole niin karaistuneita kuin me», väitti siihen toinen »ne väsähtyvät pian ja ne arastelevat kylmää. Katsokaapa vain opettajaamme, — hänellähän on iso valkea huoneessansa ympäri talven. Kun olen hetkenkään hänen huoneessaan saan päänsärkyä.»
Näin nuorukaiset puhuivat keskenänsä, mutta siitä huolimatta he olivat hyvin ystävällisiä opettajaansa kohtaan, ja hän taipui pian heistä pitämään.