Jaska nukkuu rahilla kalahaavi kädessä, huivi päässä, joka on soljunut niskaan, samoin Epra jakkarallaan nuokkuen kädessä makkaratikku. Mesakki kulkee toisen luota toisen luokse kädessä unisauva, jonka päässä on tiuku tai pieni kello, hän kohottaa keppiä mutta laskee sen taas maahan, käy ja naureskelee itsekseen.
TIKKA (Tulee solaportista. Mesakki kääntyy äkkiä ympäri). Niin, älä kursastele, Mesakki, astu sinä vaan lähemmäksi.
MESAKKI. Katsokaas…
TIKKA. Vaikka minulle korkea laki ja oikeus onkin antanut korkean ja sangen tärkeän arvon.
MESAKKI (Näyttäen keppiään). Hehe, kuulkaas, kepsautanko noita unisauvallani hiukan kylkeen?
TIKKA. Mutta minä en ole tähän arvoon pyrkinyt lankouden, en heimolaisuuden, lahjain eli antimitten, pelvon, vihan, hyödytyksen eli vahingon tähden eli mitä se olla mahtais. Mesakki, minä en silti tahdo sinua ylönkatsoa, alanhan minä jo tähän herrastuomarin arvoon tottua.
MESAKKI (Kumartaen kateellisesti). Vai herrastuomari, jaa. Mikä kunnia
Hölmölän kylälle. Mutta katsokaas, arvon herrastuomari, kuinka nämä
Hölmölän naapuri-isännät nukkuvat kuin näkinkodat auringon paisteessa
ratki raukeevat.
TIKKA. Mikä kaunis perikuva.
MESAKKI. Mutta synnin uni on liian makia, liian makia, herra herrastuomari.
TIKKA. Uni on taivaan lahja, ei siinä syntiä ole.