JASKA. Voi, ilonpäiviä, Ansu, minä maalaan nyt kullalla vaikka koko hynttyyni, sillä kohta, sanon, kohta sanon, ovat kaikki kalleudet ja salatut aarteet omanamme. Sentähden pitää meidän varoa, ettemme suututa maailman mestaria, meidän täytyy vaalia häntä kuin linnun poikasta, kuin silmäteräämme ja oman viheliäisen ruumisparkamme rakasta rauhaa. Mikä riemu tästä nousee, Ansu, mikä riemu tästä nousee! Planeetat tanssii ja vellikellon tolpat ja Hölmölän vanha solaportti heittävät kuperkeikkaa. Kuulkaas herra mestari, kuinka on terveytenne laita?
MAAILMAN-MATTI. Se vanha kirottu leini hakkaa kuin paholainen minun sääriluitani. Minä pelkään, että minä saan auringonpistoksen.
JASKA. Ai, ai, olkaa varovainen. Mihin me sitten joutuisimme, jos te kuolisitte, ai, siitä tulisi ikuinen vahinko.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä työtä tekijälle, unta makaajalle, mutta ei sitä sentään auta työllä turmella itseään.
JASKA. Minä, olen justiinsa samaa mieltä teidän kanssanne.
AMALIA (Tulee kädessä iso vihreä sateenvarjo). Hautaako siihen kaivetaan vai perunakuoppaa?
MAAILMAN-MATTI. Niin, tähän haudataan hölmöläisten vanha hapatus, pröystäily, kateus, ulkokullaisuus, rahanhimo ja riidanhalu.
JASKA. Niin, joka päivä me otamme kukonaskeleen lähemmäksi hautaa.
AMALIA. Tässä on puuroa ja sateenvarjo, Ansu, pidä sitä mestarin pään päällä, kun hän kaivaa hautaa hölmöläisille.
ANSU (Ottaa sateenvarjon ja heiluttaa sitä). Eihän nyt sada.