MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä osaan laulaa yhtä hyvin kuin Akianteri, vaikkei minua Hölmölän lautakunta ole palkinnut.
ANSU. Kyllä suupaltit aina nahkansa pärjää.
MAAILMAN-MATTI. Minun isäni oli rovastina Pahajärven pitäjässä. Minä en olekaan mikään nahkasielu minä, minä kevennän tavallani ihmisten taakkaa, katsos minä otan rikkailta ja annan köyhille, mutta siitä sinä et tullut hullua hurskaammaksi. Te hölmöläiset kuljette omatunto vasemmassa liivintaskussa.
EPRA (Tulee). Kas kun ei jo kuulu herrastuomaria ja Akianteria sieltä porsasjalostusyhdistyksen kokouksesta. (Maailman-Matille.) Mitäs se Jaska tuolla toimittaa?
MAAILMAN-MATTI. Se kultaa sikolättinsä salpaa, siitä sitte heijastaa niin, että kaikki Hölmölän vilja poutii.
EPRA. Minunkin viljani? Kuinka hyvä sydän sillä Jaskalla sentään on.
(Menee Jaskan luo.) Rakas veljeni Jaska, maalaa sinä vaan!
JASKA. Niin, minä maalaan.
EPRA. Se on oikein se.
MAAILMAN-MATTI (Lyö käsiä polviaan vasten ja nauraa). Hahhaa! Nyt ne tarttuvat kuin täit tervaan. — Kallista sateenvarjoa niin, että minä voin ottaa pienen tuikun murheeseen. (Panee taas maata.)
JASKA. Niin, minä maalaan, kohta se salpa paistaa kuin aurinko.