EPRA. Niin, paistaa se aurinko niin väärille kuin vanhurskaillekin.
JASKA. Niin paistaa se väärillekin.
EPRA. Jaska, tätä minä en olisi uskonut, sinun sydämmesi on kultaa.
JASKA. En minä tässä sydäntäni maalaa.
EPRA. Sinä maalaat salpaa ja nyt poutii minunkin viljani.
JASKA. Poutiiko sinunkin viljasi?
EPRA. Niin, niin, Jaska, sinä olet rehti mies.
JASKA. En minä ole rehti mies, enkä minä tässä maaliani tuhraa sinun takiasi. (Heittää siveltimen.)
MAAILMAN-MATTI. Nyt ne torailevat taas kuin kukonpojat tunkiolla, hahhaa!
EPRA. Kyllä Hölmölän nassut taas kihnaavat sen salvan mustaksi. Jaska, Jaska, hyvä oli tarkoitukseni, en tiedä mikä meitä näin riivaa ja usuttaa yhteen kuin kaksi vihaista rakkia. Taitaa olla se sielun vihollinen, hengen härnääjä.