MESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa, mutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)
MAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä sinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon. — (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten kilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.
MESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka on autuuden sarven laita?
MAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.)
Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus!
MESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!
MAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos! En tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden kimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!
AKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa, isoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka putoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä päästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.
Katsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä mistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon koko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin saakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät pyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.
MAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän pääkoppanne.
AKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan vielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.