MESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä, ehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.) Heräjä, heräjä!
AKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä olen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä olen sen ansainnut!
Mesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.
MESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.
AKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki, herätit minun!
MESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!
AKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki, minä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.
MESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä. Akianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta puuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!
AKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka vereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen heitettäisiin.
MESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos, Amalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö kahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin lammas.