ANSU. Ylä-Hölmästä Ala-Hölmään kaisuntaalari. Amalia kulta, päästä sisään!
AMALIA. Haltiaväki herää! Oletkos sinäkin tullut hulluksi siitä viisauden vedestä. Etkös osaa luttilukujasi.
ANSU. Vähät nyt niistä! Arvaas, Amalia! Minä möin ne Akianterille ja sain liivit väliä, nyt se parmänttää ja pänttää niitä päähänsä, kohta se tulee tänne sinua sulhastamaan.
AMALIA. Pyh, se paksupäinen, pitkäkoipinen ikiliikkuja!
ANSU. Nyt se on yöliikkuja. Mitäs sinä enään minusta vaikka kyllä minäkin saan yhtä hyvän puuröttelön kuin mitä Eprallakin on.
AMALIA. Sinä? Nyt sinä syötät pajunköyttä.
ANSU. Ei sen vuoksi… mutta onhan se tädiltä luvassa ja tietää sen herrastuomarikin, vaikka en ole sitä kylille huutanut.
AMALIA. Senkin veussu! Etkä sanonut minulle mitään. Sinä olet koitellut luontoani… niin, nyt sinä et välitäkkään…
ANSU. Älä nyt hullujasi! — Tänä yönä tapahtuu Hölmölässä ihmeitä. Näin äsken Koputus-Liisan kulkevan taikapussi kainalossa. Ei se Akianterin asioilla käy, Epraa se maklakoittee, kaivaa täällä öisin taikakuoppia ja heittää sylyllisen puita Epran porstuan eteen ja sitte se lukee ne.
AMALIA. Mitäs se niitä lukee?