Maaliman mahtiin et luottaa voi, vaan luota sa omaantuntoon, luota sa Luojasi lempeyteen ja luota sa omaan kuntoon!

Kavahda kujeita kulkunen, ne sun sydämmesi kukkia kitkee, usko sa miehiin jalompiin, ne sun kanssasi valvoo ja itkee!

Kavahda, kavahda uudestaan, kun myrskyn jälkeen on hiljaa, yötä ei tiedä yksikään, jona varkahat tallaa viljaa!

7/6 99.

MAAN SYDÄMMESSÄ.

Oli kätensä savinen, sierottunut, hän pellolta tulikin juuri, oli syvällä silmät kuopissaan ja se käsikin oli niin suuri.

Me kahden kuistilla istuttiin ja tarhasta kuului kellot, me vuoden toiveista juteltiin ja mitä ne antaa pellot.

Mut siihen puheemme pyörikin, mik' on mielessä aina meillä: hän myös oli joukon jatkona niillä Pietarin turhilla teillä.

Hän kulki kuin peijaissaatossa ja vieläkin ääneensä itki, hän näki sen hintelän ruhtinaan, joka vaunuissa kiiteli pitkin. — —

Suurkaupungin humu se haihtui pois ja taakse ne tornit jäivät, taas auraan ja ohjiin tarttui hän ja tuli ne poutapäivät.