Eveliina: En minä tahdokkaan ymmärtää.
Kauppelin: (Lyö otsaansa.) Haa, mitä jos, jos… Eveliina antoi minulle hyvän iteean. Tukkukauppias oli sen niin laskenut, riippuu kahdestakymmenestä, kolmestakymmenestä äänestä.
Eveliina: (Nyökyttää päällään.) Urkuri nosti jo lakkia, sellainen veitikka!
Kauppelin: Oh! Jospa kaikki kävisi hyvin! Minä en välitä enään mistään! Minä teen sen, minä teen sen! — — Jos minä äänestän itseäni… niin olen ehkä valtuusmies, sanoo valtuusmies. Höm, päätetty asia, höm, jos…
Eveliina: Pormestari meni jo raastupaan.
Kauppelin: Minä menen raastupaan äänestämään. Pormestari kysyy: mikä on talon numero. Minä vastaan: seitsemänkymmentä seitsemän. Pormestari katsoo listasta, montako ääntä minulla on. Minä sanon: kaksikymmentä kolme. Pormestari pistää vaalilipun uurnaan. Humaus vaan! Ei kukaan sitä tiedä, ei kukaan siitä pääse selville. Oi, taivaan enkelit, antakaa minulle anteeksi tämä pieni vaalisynti! (Napsauttaa sormillaan.) Minä näen jo itseni istumassa valtuusmiestuolissa.
(Lyö vasaralla pöytään. Ovikello soi.)
Urkuri: Heipä, hei! Viljon veikkoseni, tässä minä taas olen, olen juossut, että paitani on ihan märkä. Tässä on vaaliliput. Toisella listalla on nimet: Bärlund, Jokinen, Kauppelin, toisella nimet: Bärlund, Jokinen, Rimppi.
Kauppelin: Anna tänne! En ikänä minä äänestä Rimppiä, en ikänä, ennen menen vaikka hirteen. Pyhi pois Rimpin nimi ja pane oma nimesi sijaan!
Urkuri.: Pannaan nyt vaalilippu koteloon.