Eveliina: Te puhutte tänään niin kummallisesti.
Urkuri: Minä näin unta, että me soitimme nelikätisesti suuressa hopeasalissa, ja ilma oli täynnä ruusuja ja sointuja ja me keinuimme laulun laineilla ylös, ylös.
Eveliina: Pianiino myöskin?
Urkuri: Veitikka! Ja avaruudesta kaikui soiton jumalattarien kuoro: oi, armas, jos en sua saa. Katsokaa Eveliina, saanhan minä sanoa Eveliinaksi, katsokaa mitä kukkavihossa piilee!
Eveliina: (Ottaa vihosta paperin.) Nuottipaperi!
Urkuri: Siinä sävellys, jonka teille lupasin. Vuosikausia on se sävel korvissani soinut, povessani olen sitä kantanut kuin orpolasta.
Eveliina: (Lukee.) Oi, armas, jos en sua saa, niin koittaa elon surut, ma murheen virttä laulelen, soi murheen mustat urut.
Urkuri: (Lukee.) Mut jos sa mua rakastat, niin ilo surun voittaa, ja rinnassani riemuiten kultaiset urut soittaa.
Eveliina: Mutta jos mamma tämän näkee…
Urkuri: Rakas Eveliina, olkoon tämä meidän salaisuutemme.