Iloinen valkea sammalissa loistaa, tyttö nyt, poika nyt katsoo toinen toistaan, tuu, tuu, tyttöni, piiriin pois, eihän muuten, eihän muuten mittumaari ois!
MANU (Naisvaatteissa.) Perhana!
SAMPPA. Sielläkös sinä oletkin! Hahhaa!
MANU. Peijakas näitä naisten kompseita ja rimpseitä! (On langeta.)
SAMPPA. Voi, kanan villat! Niin, nyt sinulla todellakin on kanan villat. Et sinä, veikkonen, ole ensimmäinen, joka naisten hameisiin lankeat!
MANU. Kunpa näihin lankeaisi Lassikin, niin kuuluisipa kolina pitkin kyliä!
SAMPPA. Tiedätkös, mikä kolina täällä äskettäin oli? Selvä sekoitus. Toin Lassin keinulle, luulin sinun jo olevan otollisen, mutta, kanan villat. Suntion Taava se täällä sulhastaikojaan tekikin. Sanoin pienen hätävalheen. Uskotin Lassille että: Tuossa se on Hakalan Henna; poika kosaisi. Taava kuhersi kuin teiri, mutta muuan porsasjuttu pilasi koko asian. Lassi härnäsi ja Taava poksahti tiehensä kuin pesästä paukku.
MANU. Eipä se Lassi sitten taida minustakaan huolia, hahhaa!
SAMPPA. Huolii, vaikka ei huomenna. Ja Taavaksi sinut nyt olen ristinyt. Lyönpä saapasparin vetoa, että Lassi näiden kolttosten jälkeen on matalampi ja että hänelle kelpaa nyt se oikea Suntion Taava.
MANU. Saat saappaasi pitää. Mutta kuulehan, — miltä minä, Samppa, nyt näytän?